Avajaiskarnevaaleissa palkittiin vuoden opettaja, opintojakso ja kieliteko

05.09.2017

Vuoden opettajaksi valittiin folkloristiikan yliopistonlehtori Kaarina Koski, vuoden opintojaksoksi patologian ja oikeuslääketieteen oppiaineen tautiopin opintojakso ja vuoden kieliteoksi yliopisto-opettaja Päivi Paukun järjestämät kansainvälisten opiskelijoiden vierailut alakouluun.

​Yliopiston uusi lukuvuosi käynnistyi tiistaina 5.9.2017 avajaiskarnevaaleilla, joita vietettiin aurinkoisessa säässä Yliopistonmäellä.

Turun yliopiston ja Turun yliopiston ylioppilaskunnan järjestämissä avajaiskarnevaaleissa opiskelijat ja henkilökunta nauttivat karnevaalitunnelmasta, johon kuului musiikki- ja tanssiesityksiä. Uudet opiskelijat pääsivät tutustumaan TYYn alayhdistyksiin, harrastusmahdollisuuksiin ja palveluihin kampuksella.

Vuoden opettaja Kaarina Koski haluaa ohjata opiskelijoita oivaltamaan itse

Vuoden opettajaksi valittu folkloristiikan yliopistonlehtori Kaarina Koski painottaa, että opettajan tulee antaa opiskelijoille välineet ja suunta, mutta myös tilaa löytää asioita itse.

– Parasta opettajana olemisessa on, kun näkee, että opiskelijat oppineet asian, nähneet vaivaa ja oivaltaneet itse. Niinä hetkinä opettajaa kutittaa sydämestä, Koski totesi puheenvuorossaan.


Koskea vuoden opettajaksi ehdottaneiden opiskelijoiden mukaan hän on opettajana avulias, huumorintajuinen, empaattinen, helposti lähestyttävä ja kannustava. Palkintoperusteissa Koskea kiitettiin myös erilaisten opiskelijoiden huomioimisesta ja kiinnostuksesta opiskelijoiden hyvinvointiin. Lisäksi Koski yhdistää opetukseensa tutkimuksen ajankohtaisia teemoja ja kannustaa opiskelijoita poikkitieteellisyyteen.

Vuoden opintojakso hyödyntää erilaisia oppimismenetelmiä

Vuoden opintojaksoksi valitun tautiopin opintojakson vastuuopettajana on toiminut professori Ilmo Leivo. Opintojakson tarjoaa lääketieteellisen tiedekunnan patologian ja oikeuslääketieteen oppiaine.

– Meillä opintojakson opettajilla on halu opettaa ja myös halua kehittää opintojaksoa. Inspiraation lähteenä toimii opiskelijoidemme innostus, sanoi palkinnon vastaanottanut opettaja Pauliina Kronqvist.


Palkintoperusteissa todetaan, että tautiopin opintojaksossa on käytetty monipuolisesti ja mielekkäällä tavalla erilaisia opetus- ja oppimismenetelmiä: luentoja, pienryhmäopetusta sekä verkko-opetusta. Lopputuloksena on syntynyt opintojakso, jossa on onnistuneesti luotu yhteys teoriaopintojen ja potilastyön ohessa tapahtuvien opintojen välille.

Päivi Paukku voitti vuoden kieliteko -palkinnon

Kieli- ja viestintäopintojen keskuksen yliopisto-opettaja Päivi Paukku on vuodesta 2014 alkaen tehnyt yhteistyötä Liedon Ilmaristen alakoulun kanssa. Osa hänen suomen kielen kurssien kansainvälisistä opiskelijoista on vieraillut alakoulussa ja alakoululaiset ovat puolestaan tutustuneet kielten opetukseen yliopistolla.

Vierailuja on kiitelty puolin ja toisin; lapsille vierailut ovat antaneet mahdollisuuden tutustua vieraaseen maahan ja kulttuuriin, ja suomea vieraana kielenä opiskelevat kansainväliset opiskelijat ovat puolestaan päässeet käyttämään suomea luonnollisessa tilanteessa.

– Tuntuu todella hyvältä, että asia, jonka itse koen tärkeäksi saa tunnustusta myös ulkopuolelta, kiitteli Paukku palkitsemistaan karnevaaleissa.

Uusi opiskelijakeskus on nimeltään Disco

Avajaiskarnevaalien yhteydessä julkistettiin uuden opiskelijakeskuksen nimikilpailun voittaja. Yliopistonmäellä päärakennuksen ja Naturan välissä sijaitsevan opiskelijakeskuksen nimeksi tulee Disco.

Keskuksen uudesta nimestä järjestettiin koko yliopistoyhteisölle nimikilpailu, jonka perusteella nimityöryhmä teki valintansa. Ehdotuksia nimikilpailuun tuli noin sata.

Työryhmä päätyi Disco-nimeen useammastakin eri syystä. Vapaasti suomennettuna Disco tarkoittaa minä opin. Latinankielisenä nimenä se myös istuu hyvin yhteen kampuksen muiden rakennusten nimien kanssa.


Opiskelijakeskuksen vihkivät käyttöön vararehtori Riitta Pyykkö, opiskelun tuki -osaston päällikkö Tiia Enges ja TYYn hallituksen puheenjohtaja Miika Tiainen.







Teksti: Jenni Valta, Heikki Kettunen
Kuvat: Hanna Oksanen

Luotu 05.09.2017 | Muokattu 05.09.2017