Avoimet tohtorikoulutettavan tehtävät

15.08.2014

Oikeustieteellisessä tiedekunnassa on haettavana kaksi UTUGS:n rahoittamaa tutkijankoulutuspaikkaa (tohtorikoulutettavan tehtävää) sekä kaksi oikeustieteellisen tiedekunnan rahoittamaa tohtorikoulutettavan tehtävää. Tehtävä voi alkaa aikaisintaan 1.1.2015 ja ne täytetään enintään neljän vuoden toimikaudeksi.

 

​Tutkijankoulutuspaikka on tarkoitettu ensisijaisesti täysipäiväisen väitöstutkimuksen tekemiseen, ja tavoitteena on tohtorintutkinnon suorittaminen neljässä vuodessa. Lisäksi tehtäviin kuuluu opetusta enintään 5 % (80 h) kokonaistyöajasta sekä opetusta tukevia ja hallinnollisia tehtäviä. Osallistuminen opetustoimintaan ja muihin tehtäviin tulee mitoittaa niin, että väitöskirja on mahdollista saada valmiiksi suunnitellussa aikataulussa.

Luotu 15.08.2014 | Muokattu 23.07.2021