Bengtskärillä on monta syytä juhlaan

28.04.2016

Majakkasaarella vietetään Bengtskärin taistelun 75-vuotisjuhlavuotta ja majakan 110-vuotisjuhlavuotta. Museo- ja vierailukohteena majakka on toiminut nyt kahden vuosikymmenen ajan. Juhlavuonna Turun Yliopistosäätiö kerää varoja majakan kehittämiseen kansalaiskeräyksellä.

​Vuonna 1906 rakennettu Bengtskärin majakka on Pohjoismaiden korkein majakka. Turun Yliopistosäätiö osti majakan vuonna 2000. Viime vuosina majakkasaaresta on tullut suosittu matkailukohde, ja majakalla järjestetään myös erilaisia juhlatilaisuuksia ja seminaareja. Saarella käy vuosittain toistakymmentä tuhatta vierailijaa.

– Vappuna starttaa majakan 21. toimintavuosi museo- ja vierailukohteena. Olen iloinen, että yleisö on löytänyt majakkasaaren, jonka avulla Suomen matkailua mainostetaan ulkomaita myöten, majakan emäntä, perheensä kanssa matkailutoimintaa saarella pyörittävä Paula Wilson sanoo.

Wilson kertoo, että Bengtskäristä on muodostunut matkailukäytön myötä myös merkittävä haahkojen pesimäalue. Siinä missä asumattomalla luodolla pesi vain muutama haahka, toimi se viime vuonna peräti 300 haahkan pesimäpaikkana.

– Ihmisten jatkuva läsnäolo suojaa haahkoja niiden luonnollisilta vihollisilta.


Paula Wilson kertoo Bengtskärin matkailunäkymien olevan valoisat.

Juhlavuonna käynnissä kansalaiskeräys

Turun Yliopistosäätiön omistaman majakan toimintaedellytyksiä kehitetään laajalla yhteistyöllä. Yliopistosäätiön ja Turun yliopiston lisäksi Bengtskärin neuvottelukunnassa ovat mukana Suomen majakkaseura, Liikennevirasto, Länsi-Suomen merivartiosto, Merivoimat, Rannikkolaivasto, Varsinais-Suomen liitto ja Saaristolautakunta sekä Forum Marinum -säätiö ja yrittäjät.

– Bengtskärin kehittäminen on sujunut hyvässä yhteistyössä ja täysin ilman julkista rahoitusta. Konsepti onkin osoittautunut erittäin toimivaksi, Bengtskärin neuvottelukunnan puheenjohtaja Eero Vuorio sanoo.

Majakka oli uhattuna jatkosodan aikana heinäkuussa 1941, kun venäläiset hyökkäsivät saarella tavoitteenaan tuhota suomalaisten tähystys- ja tulenjohtoasema. Taistelu päättyi luutnantti Fred Lutherin johtamien suomalaisjoukkojen voittoon.

Taistelusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 75 vuotta ja majakan rakentamisesta 110 vuotta. Sen kunniaksi Turun Yliopistosäätiön asettama juhlatoimikunta on käynnistänyt rahankeräyksen – edellinen keräyskampanja järjestettiin kymmenen vuotta sitten, ja sen tuotoilla majakalla on saatu toteutettua paljon kunnostustoimenpiteitä.

– Nyt kerättäviä varoja käytetään ympäristöasioihin, energiatehokkuuden kasvattamiseen ja muun muassa rantautumispaikkojen parantamiseen, Yliopistosäätiön asiamies Pekka Kanervisto kertoo.

Yliopistosäätiö on juuri julkaissut kolmannen, uudistetun painoksen Bengtskärin taistelusta kertovasta Taistelun muisto elää -teoksesta. Bengstkärin taistelun 75-vuotismuistojuhlaa ja majakan 110-vuotisjuhlaa vietetään majakkasaarella 26. heinäkuuta.

Aiheeseen liittyen:

>> Bengtskär kaipaa tukeasi!

>> Tietoa majakasta matkailijoille

 

Teksti: Jussi Matikainen
Kuvat: Hanna Oksanen, Jussi Matikainen

Luotu 28.04.2016 | Muokattu 24.08.2016