Ensimmäinen BioImaging-maisteriohjelman kurssi valmistui Turun yliopistosta

19.06.2013

Kansainvälinen Biomedical Imaging -maisteriohjelma kouluttaa kuvantamiseksperttejä, jotka osaavat käsitellä soluja ja kudosnäytteitä.

​Maisteriohjelman koordinaattori Joanna Pylvänäinen oli itsekin ensimmäisten ohjelmasta valmistuneiden joukossa. Onnittelijoina kurssin vastaavat professorit Pekka Hänninen Turun yliopistosta ja taustalla John Eriksson Åbo Akademista. Etualalla kurssin koordinaattori Eeva Rainio.

​Biomedical Imaging -maisteriohjelma on vuonna 2010 aloittanut Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen maisterikoulutusohjelma, jossa opetusta antavat myös PET-keskus sekä Biotekniikan keskus. Ohjelman ensimmäiset kahdeksan valmistunutta maisteria viettivät valmistujaisjuhliaan 19.5. Turun yliopistossa.
Englanninkieliseen maisteriohjelmaan hakeutuu ihmisiä eri luonnontieteiden aloilta.

– Meillä on muun muassa solubiologeja, lääkäreitä, fyysikoita, röntgenhoitajia ja kemistejä. Tällä hetkellä opiskelijoita on peräti 20 maasta, kertoo maisteriohjelman koordinaattori ja itsekin kurssilta valmistunut Joanna Pylvänäinen.

Koulutusohjelma tähtää kouluttamaan kuvantamiseksperttejä, jotka osaavat käsitellä soluja tai kudosnäytteitä sekä kuvata niitä modernein mikroskopiamenetelmin. Yksi tällainen menetelmä on Turussa kehitetty superresoluutiomikroskopia STED.

– Kuvaa on käsiteltävä oikein, jotta siitä saataisiin kvantitatiivista informaatiota. Siksi suurena osana opetusta on myös kuvakäsittelyä, Pylvänäinen sanoo.

Suurin osa nyt valmistuneista maistereista jatkaa väitöskirjatutkijoiksi.

– Meitä valmistuneita ei ole vielä paljon. Valtaosa alkaa tehdä väitöstutkimusta, mutta työllistymisvaihtoehtoja on myös vaikkapa kuvantamiskonsultaatio- ja markkinointityöt teollisuudessa, Pylvänäinen kertoo.

 

bioimaging-valmistujaiset-2.jpg

Lue lisää:

>>  Turku BioImaging Master's Degree Program

 
Hannu Aaltonen

Luotu 19.06.2013 | Muokattu 20.06.2013