Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden läheiset pääsivät tutustumaan lääketieteelliseen tiedekuntaan vierailu- ja tutustumispäivässä

19.05.2025

Lääketieteellisessä tiedekunnassa järjestettiin lauantaina 17. toukokuuta 2025 uusien opiskelijoiden perheille ja läheisille suunnattu vierailu- ja tutustumispäivä, jossa esiteltiin opintojen sisältöä sekä tiedekunnan tiloja ja opetusta.

Perinteinen vuosittain järjestettävä perheenjäsenten päivä tarjosi opiskelijoiden läheisille mahdollisuuden tutustua opintojen sisältöön ja tiedekunnan toimintaan. Tilaisuuteen osallistui reilut 100 osallistujaa.

Koulutusohjelmien sisältöä kuvattiin lääketieteeseen, hammaslääketieteeseen, biolääketieteeseen sekä hoitotieteeseen paneutuvissa puheenvuoroissa, joissa ääneen pääsivät myös ainejärjestöjen edustajat.

Päivän aikana kuulijoille kerrottiin muun muassa tiedekunnan rakenteesta, opiskeluympäristöistä, jatkokoulutuksesta sekä ainejärjestöjen tarjoamasta toiminnasta.

Tilaisuuden avasi tiedekunnan dekaani Pekka Hänninen, joka esitteli tiedekunnan historiaa ja tutkimusta.

– Tiedekuntamme on vahvasti tutkimukseen orientoitunut, ja tutkimus on läsnä myös opinnoissa. Myös opiskelijat pääsevät mukaan tutkimushankkeisiin. Tavoitteenamme onkin varsin suureellisesti kansalaisten elämän parantaminen – ja sitä meillä myös käytännössä tehdään, kertoi dekaani.

Varadekaani Eriika Savonen esitteli luentosalissa lääkärikoulutusta ja varadekaani Antti Saraste tieteellistä ja ammatillista jatkokoulutusta. Laitoksia ja niiden opetusta olivat esittelemässä hammaslääketieteen laitoksen johtaja Timo Närhi, biolääketieteen laitoksen johtaja Sari Mäkelä sekä yliopiston lehtori Hannakaisa Niela-Vilén hoitotieteen laitokselta.

Lisäksi toimintaansa esittelivät Turun Lääketieteenkandidaattiseuran, Turun hammaslääketieteen kandidaattiseuran ja In Vitro Aboensis IVA ryn opiskelijaedustajat.

Kierroksilla päästiin tutustumaan tiloihin ja moderneihin opetusvälineisiin

Myös esittelykierroksilla oli mukana opiskelijoita. Opetushoitaja Minna-Kaarina Wuorelan vetämällä SimuCenter-kierroksella läheiset saivat ensimmäisen vuoden opiskelijoilta Aaro Luomalta, Aava Liljalta, Henri Thauvónilta ja Oiva Ylä-Jarkolta elvytysopetusta ja mahdollisuuden kokeilla paineluelvytystä elvytysnukkejen avulla sekä saivat kysellä lääkäriksi valmistuneelta kokemuksia.

Perheenjäsenet olivatkin erityisen tyytyväisiä mahdollisuudesta kuulla ja nähdä, millaisia tiedekunnan tarjoavat opinnot ovat käytännössä.

Luotu 19.05.2025 | Muokattu 19.05.2025