Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden opinnot hyvässä vauhdissa

06.10.2017

Runsaat sata ensimmäisen vuoden opiskelijaa oli eilen kokoontuneena kuuntelemaan asiantuntijapaneelia ”Oikeudellisen asiantuntemuksen nykyhaasteista”. Perusopintojaksolla on edetty loppusuoralle, ja opiskelijoille tarjoutui arvioida aikaisempaa opetusta ja pohdintaa yliopiston ulkopuolelta keskustelemaan kutsuttujen asiantuntijoiden kanssa.


Paneelissa näkemyksiään oikeudellisen asiantuntemuksen nykyhaasteista opiskelijoille jakoivat korkeimman oikeuden jäsen, oikeusneuvos Ilkka Rautio, Asianajotoimisto Hannes Snellmanin osakas, asianajaja Mikko Heinonen, Asianajotoimisto Bird & Birdin osakas, asianajaja Ella Mikkola ja Åbo Akademin professori Elina Pirjatanniemi. Puhetta johti apulaisprofessori Janne Salminen. Hän vastaa tiedekunnassa perusopinnoista.

Oikeusneuvos Rautio painotti vahvasti oikeudellisen asiantuntemuksen jatkuvana haasteena oikeuden tuntemusta ja ymmärrystä oikeuden lähteistä. Omassa työssään hän ratkoo päivittäin asioita, joissa tulee paitsi ratkaista kyseinen asia, myös luoda vastaisuuden varalle sellainen normi, joka olisi toistettavissa samantapaisissa tapauksissa tulevaisuudessa. Oikeusneuvos Rautio avasi opiskelijoille oikeudelliseen toimintaan liittyvää harkintaa ja sen puitteita. Asianajaja Heinonen näki suurimpana haasteena oikeuden fragmentoitumisen. Yhtäältä pitäisi erikoistua, mutta säilyttää renessanssi-ihmisen mieli ja kyky luoda koherenssia yksittäisten näkökulmien yli. Asianajaja Mikkola nosti esiin suurimpana haasteena ja myös yhtenä oman työnsä jatkuvan inspiraation lähteenä jatkuvan uuden oppimisen elinikäisen kouluttautumisen. Professori Pirjatanniemi puolestaan halusi näiden lisäksi tuoda esiin kansainvälistymisen keskeisyyttä, monitieteellisyyden merkitystä ja uusien näkökulmien etsimisen haasteita.
”Ottakaa kaikki irti yliopistosta”, kannusti asianajaja Mikko Heinonen uusia opiskelijoita.
Oikeusnotaarin opintojen alussa opiskelijat suorittavat perusopintojakson ”Oikeudellisen ajattelun lähtökohdat”. Perusopintojen suorittamisen jälkeen opiskelija on hankkinut valmiudet ja työkalut oikeustieteellisiin opintoihin ja oman oppimisensa suunnittelemiseen ja arvioimiseen. Hän on luonut itselleen alustavat edellytykset oikeudelliselle tiedonhaulle, oikeudellisten tekstien ymmärtämiselle sekä oikeudellisten ongelmien tunnistamiselle ja ratkaisemiselle. Opintojakson suoritettuaan hänen pitäisi tunnistaa oikeudelliset käytännöt osaksi oikeusjärjestelmää sekä sen taustalla olevia historiallisia, taloudellisia ja yhteiskunnallisia vuorovaikutussuhteita ja ymmärtää oikeustieteellisen opetuksen merkitystä yhtäältä tieteelliseen tutkintoon johtavana ja toisaalta oikeudellista ammattitaitoa tuottavana opetuksena. Perusopinnot suoritettuaan opiskelija siirtyy aineopintoihin. Perusopintojaksolla useat tiedekunnan professorit ja muut tutkijat toimivat opettajina.

Asiantuntijapaneelissa professori Elina Pirjatanniemi (vasemmalla), asianajaja Ella Mikkola, asianajaja Mikko Heinonen ja oikeusneuvos Ilkka Rautio. Puheenjohtajana apulaisprofessori Janne Salminen.
Luotu 06.10.2017 | Muokattu 09.10.2017