Erkon säätiöltä Turun yliopiston tutkimukselle yli 2 miljoonaa euroa vuonna 2015

12.10.2015

Jane ja Aatos Erkon säätiö on vuonna 2015 myöntänyt Turun yliopiston tutkimusryhmille yhteensä 2 215 000 euroa.

​Suurimman avustuksen on saanut professori Hasse Karlssonin johtama Lapsen aivojen kehityksen turvaaminen – raskauden aikaisen ja varhaislapsuuden stressiherkkyyden biomarkkerit -tutkimushanke, joka sai 1 200 000 euroa avustusta.

LT, dosentti Harry Scheininin johtama, Turun yliopiston ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin yhteinen Ihmisen tietoisuuden neuraaliset mekanismit -hanke on saanut 885 000 euron avustuksen.

FT Jukka Alinikulan (Turun yliopisto, Yale University) Somaattisen hypermutaation kohdistuminen genomissa -tutkimushanke on saanut 130 000 euroa.

Jane ja Aatos Erkon säätiö on perustettu vuonna 2002 tukemaan korkeatasoista, kansainvälistä tutkimusta sekä taidetta ja kulttuuria. www.jaes.fi

 

Luotu 12.10.2015 | Muokattu 06.08.2021