Espanjansiruetanoiden torjunta on tuottanut tulosta

29.06.2016

Espanjansiruetanan kannat ovat viime vuosien aikana vahvistuneet esimerkiksi Turun alueella. Vuosi sitten espanjansiruetanoita löytyi runsaasti myös Ruissalosta Turun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta. Nopeasti aloitetut torjuntatoimet näyttävät tuottaneen tulosta. Tänä kesänä puutarhan alueelta on löytynyt selvästi vähemmän espanjansiruetanoita.

​Espanjansiruetana on luokiteltu Suomessa erityisen haitalliseksi vieraslajiksi. Laji havaittiin Suomessa ensimmäisen kerran 1990-luvun alkupuolella Ahvenanmaalla. Tämän jälkeen laji on levittäytynyt tehokkaasti manner-Suomeen.

– Espanjansiruetana levittäytyy uusille alueille esimerkiksi puutarhajätteen mukana. Uudet esiintymät on tärkeä saada tuhottua nopeasti, sillä laji lisääntyy tehokkaasti. Kulunut talvi sekä alkukesän kuivuus eivät ole olleet lajille otollisia, joten tänä kesänä espanjansiruetanoista ei ole vielä ollut yhtä suurta harmia kuin viime vuonna. Runsaat sateet voivat kuitenkin muuttaa tilannetta, kertoo suunnittelija Liisa Vainio Turun kaupungin ympäristönsuojelusta.

Viime vuoden kesällä suurikokoiseksi kasvavaa etanalajia löytyi runsaasti Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan alueelta. Puutarha aloitti nopeasti torjuntatoimet, jotka näyttävät toimineen hyvin. Turun kaupungin ympäristönsuojelu tuki torjuntaa keräämällä espanjansiruetanoita säännöllisesti puutarhan ulkopuolisilta lehtoalueilta.

– Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha on torjunut espanjansiruetanoita alueellaan esimerkiksi isojen maa-alojen kuumakäsittelyn avulla. Tämän lisäksi puutarhurit ovat keränneet kaikki näkemänsä espanjansiruetanat ja tuhonneet ne, kuvailee ylipuutarhuri Simo Laine Turun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta. 

Turun kaupunki ja Turun yliopisto jatkavat espanjansiruetanoiden torjuntaa yhteistyössä.

– Torjuntatoimien onnistumisen kannalta on tärkeä jatkaa myös lajin esiintymiskartoitusta Turun alueella. Samanaikaisesti puutarhalla jatketaan torjuntatoimia, joiden avulla varmistetaan, että kanta ei lähde uuteen nousuun, kuvailee biologian laitoksen varajohtaja Ilari E. Sääksjärvi.

Yleisöä pyydetään ilmoittamaan espanjansiruetanahavainnot osoitteessa http://www.vieraslajit.fi/.

JV
Kuva: Liisa Vainio

 

Luotu 29.06.2016 | Muokattu 29.06.2016