Euroopan kielten päivää juhlittiin Turussa 25.9.

29.09.2015

Euroopan kielten päivän kansallinen päätapahtuma järjestettiin perjantaina 25. syyskuuta kauppakeskus Hansassa, Turussa. Tapahtumassa koululaiset pääsivät kielikahvilassa tutustumaan erilaisiin kieliin, tekstittämään televisio-ohjelmaa sekä kokeilemaan kielenoppimista liikkeen ja toiminnallisuuden kautta. Tarjolla oli myös musiikkia sekä tietoiskuja kielten opiskelun ja osaamisen tärkeydestä.

​Turun yliopiston opiskelijat Tomi Koivunen ja Mervi De Heer sekä juuri valmistunut Marianna Ivanova esittelivät oppilaille kielikahvilassa suomen sukukieltä udmurttia.

​Euroopan kielten päivää vietettiin tänä vuonna jo neljättätoista kertaa ympäri Eurooppaa. Päivän tarkoituksena on rohkaista kaikkia EU:ssa asuvia opiskelemaan muiden maiden kieliä sekä käyttämään niitä.

Euroopan komission Suomen edustusto järjesti tänä vuonna Suomen päätapahtuman kauppakeskus Hansassa, Turussa, perjantaina 25.9. yhteistyössä useiden paikallisten korkeakoulujen, yhdistysten ja yritysten kanssa. Turun yliopiston kieli- ja käännöstieteiden laitos osallistui tapahtumaan järjestämällä koululaisille kielikahvilan ja mahdollisuuden kokeilla televisiosarjan tekstittämistä.

Kielikahvila tarjosi maistiaisia suomen sukukielistä

Kieli- ja käännöstieteiden laitoksen opiskelijat ja opettajat olivat lähteneet joukolla mukaan tekemään eurooppalaisia ja suomen sukukieliä tutuiksi kielikahvilaan saapuville koululaisille. Turun yliopistosta mukana olivat ranska, espanja, italia, romania, unkari ja udmurtti.

Suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen opiskelijoita Mervi De Heeriä ja Tomi Koivusta oli varta vasten pyydetty pitämään pistettä suomen sukulaiskielestä udmurtista.

– Kerroimme oppilaille kielestä, sen maantieteellisestä sijainnista sekä puhujien määrästä, joka on monta sataa tuhatta. Muutamat oppilaat tunnistivat udmurtin nimeltä ja muistivat etenkin Venäjän Euroviisuedustajat, udmurtiksi laulavat Buranovon mummot, jotka sijoittui kilpailussa toiseksi vuonna 2012, kertoi Koivunen.

Pisteellä vierailleet oppilaat ottivat uuden kielen innokkaasti vastaan.

– Tämä oli hyvin positiivinen kokemus ja oppilaat olivat kiinnostuneita kielestä. Hienoa, että kielikahvilassa pääsee kokeilemaan sekä valtakieliä että pienempiä kieliä. Suomen sukukielten tuntemus on tärkeää ja myös osa koulujen opetussuunnitelmaa, joten osallistuminen Euroopan kielten päivään oli todella positiivinen asia, sanoi De Heer.

Sukellus tv-tekstityksen maailmaan

Turun yliopiston toisella pisteellä oppilaat ja muut aiheesta kiinnostuneet pääsivät kokeilemaan tv-tekstitystä eli av-kääntämistä. Opastajina toimivat opiskelijat sekä monikielisen käännösviestinnän yliopisto-opettaja Tiina Holopainen.

– Koululaiset tarttuivat tehtävään rohkeasti ja syventyivät asiaan selvästi. Oli myös mukava seurata, miten he keskustelivat opastajiensa kanssa. Pistellä kokeiltiin kääntämistä englannista ja ruotsista suomeen sekä myös englannista venäjään, kertoo Holopainen.


Oppilaat suhtautuivat kokeiluun positiivisesti ja tuntuivat oivaltavan asioita hyvin, kun heille annettiin neuvoja tekstitystyöhön.

– Eniten oppilaita askarrutti rekisteri, eli täytyykö kirjoittaa kirjakieltä vai voiko käännöksissä käyttää puhekieltä, kertoo saksan käännösviestinnän opiskelija Antti Ikonen, joka oli mukana opastamassa koululaisia.

– Euroopan kielten päivässä pääsimme kertomaan suurelle yleisölle ammattimaisesta av-tekstittämisestä, sillä ihmiset tahtovat usein mieltää kaiken kääntämisen niin sanotun koulukääntämisen kautta, kiteytti Holopainen.

Turun yliopiston lisäksi tapahtuman järjestivät yhteistyössä Euroopan komission suomen edustusto, Europe Direct Varsinais-Suomi, Suomen kielten opettajien liitto SUKOL, Åbo Akademi, Turun kaupunginkirjasto, Turun suomenkielinen työväenopisto, Åbo svenska arbetarinstitut, Turun kesäyliopisto, Varsinais-Suomen TE-toimiston EURES–työnvälityspalvelut, Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak, Turun seudun kielten opettajien yhdistys, Schuman-seura,  Lingsoft Oy, SKTL ja kauppakeskus Hansa.

Mari Ratia
Kuvat: Hanna Oksanen ja Mari Ratia

Luotu 29.09.2015 | Muokattu 06.08.2021