Feeniks-kirjasto sulkeutuu asiakkailta lokakuun lopulla, ja sen palvelut siirtyvät Arcanumin kirjastoon. Feeniks-kirjaston varastoaineistoja voi edelleen varata vuoden loppupuolelle asti.
Feeniks-kirjastossa valmistaudutaan peruskorjaukseen. Kirjaston sulkeminen tuo muutoksia kirjaston palveluihin sekä aineistojen noutoon ja saatavuuteen.
Feeniks-kirjasto sulkeutuu perjantaina 30. lokakuuta
Feeniks-kirjaston asiakastilat suljetaan perjantaina 30.10.2026 klo 16.
Feeniks-kirjaston asiakaslokerot pyydetään tyhjentämään omista tavaroista ja kirjaston aineistoista viimeistään perjantaina 30.10. Sen jälkeen kirjaston henkilökunta tyhjentää lokerot ja palauttaa niihin jääneet kirjaston aineistot.
Lokakuun lopussa kirjaston henkilökunta palauttaa myös asiakkaille lainatun, Feeniks-kirjaston asiakaspalvelussa säilytettävän aineiston. Aineiston voi varata uudelleen käyttöönsä 5.11. alkaen.
Feeniks-kirjaston varastoaineistoja voi toistaiseksi varata
Feeniks-kirjaston varastoaineistoja voi toistaiseksi varata, vaikka kirjaston asiakastilat suljetaan. Varaamisessa on kuitenkin katko 29.10.–4.11.
5.11.2026 alkaen varastoaineistoihin tehdyt varaukset ovat noudettavissa Arcanumin kirjastosta. Varatun aineiston toimitukseen kannattaa jatkossa varata nykyistä enemmän aikaa, sillä varaukset kuljetetaan Feeniksistä Arcanumin kirjastoon erillisinä kuljetuspäivinä. Saat ilmoituksen, kun varaamasi aineisto on noudettavissa.
Feeniks-kirjastosta lainatun aineiston voi palauttaa muihin kirjastotoimipisteisiin
Feeniks-kirjastosta lainattua aineistoa voi palauttaa mihin tahansa Turun kampuksen kirjastotoimipisteeseen. Myös palautuslaatikot Feeniks-kirjaston edessä ovat toistaiseksi käytössä.
Feeniks-kirjaston palvelut siirtyvät Arcanumin kirjastoon
Feeniks-kirjaston palvelut, kuten kaukolainojen nouto, mikrofilmilukulaite ja kassapalvelut, ovat saatavilla Arcanumin kirjastossa (Arcanuminkuja 1) 2.11. alkaen. Myös kirjaston lainattavia tietokoneita sisältävä UTUbox siirtyy Arcanumiin, rakennuksen aulatiloihin. Arcanumin kirjastossa on tarjolla erilaisia varattavia ja vapaasti käytettäviä opiskelutiloja.
Arcanumin kirjastoon tulee asiakaslokeroita kirjaston tiloissa käytettävän, ei-kotilainattavan aineiston säilyttämiselle sekä aineiston käytölle.
Arcanumin kirjaston aukiolo- ja palveluajat laajenevat 2.11.2026 alkaen:
- Kirjasto on avoinna ma–to 8–20, pe 8–18 ja la 10–16.
- Asiakaspalvelua on saatavilla ma–la klo 10 alkaen.
- Turun yliopiston kulkukortilla kirjastoa voi käyttää myös muina aikoina rakennuksen kulkuoikeuksien mukaisesti.
Muutosten taustalla suunnitteilla oleva peruskorjaus
Feeniks-kirjastoon on suunnitteilla peruskorjaus, minkä vuoksi kirjasto suljetaan asiakaskäytöstä useamman vuoden ajaksi. Peruskorjauksen yhteydessä kirjastoon suunnitellaan tilaa opiskelulle ja kohtaamisille.
Feeniks-kirjaston maanalaisissa varastoissa sijaitsevat, useiden hyllykilometrien laajuiset kulttuuriaineistokokoelmat siirretään väistötiloihin ennen suunniteltujen rakennustöiden aloittamista. Varastoaineistojen siirto väistötiloihin alkaa vuoden 2027 alussa. Muuton aikana aineistot ovat poissa käytöstä useamman kuukauden ajan. Katkon alkamisesta tiedotetaan tarkemmin erikseen.
Tulevaisuudessa varastoaineistot siirretään väistötiloista uuteen kirjavarastoon sen valmistuttua. Feeniks-kirjaston suunnitellaan avautuvan uudistettuna peruskorjauksen jälkeen vuonna 2029.
Seuraa kirjaston muuttosivustoa, jossa tiedotetaan kirjaston muuttojen etenemisestä ja mahdollisista palvelukatkoista.
Lisätietoa: kirjasto@utu.fi