Hammaslääketieteen tutkijoille apurahoja tutkimuksen edistämiseen ja uusien hoitomenetelmien kehittämiseen

16.03.2026

Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia, Suomen Hammaslääketieteen Säätiö, Hammaslääkärijärjestöjen yhteisrahasto ja yhteistyökumppanit jakoivat apurahoja seitsemälle Turun yliopiston tutkijalle tai opiskelijalle.

Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian koordinoimassa tutkimusapurahajaossa edistetään tutkimustyön jatkuvuutta ja tuetaan myös tutkimusuransa alussa olevia tutkijoita. Apurahoilla tuetaan monipuolisesti suomalaista hammaslääketieteen tutkimusta ja uusien hoitomenetelmien kehittämistä, mikä vie suomalaista hammaslääketiedettä eteenpäin.

Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen tutkija Dareen Fteita sai väitelleen tutkijan apurahan tutkimukselleen, jossa hän selvittää mikromuovin roolia suun terveydenhuollossa. Fteita tutkii, kuinka paljon mikromuoveja vapautuu paikkausmateriaaleja työstettäessä, millaisia hiukkasia niistä muodostuu ja miten ne vaikuttavat solujen ja parodontopatogeenien toimintaan.

Hän arvioi mikromuovihiukkasten vaikutuksia suun terveyteen sekä niiden roolia esimerkiksi biofilmien muodostumisessa ja tulehdusprosesseissa.

– Eri materiaalien koostumus, partikkelikoko ja pintarakenteet voivat vaikuttaa niiden vuorovaikutuksiin biologisten järjestelmien kanssa ja siten mahdollisesti sytotoksisuuteen, isännän tulehdusvasteeseen ja biofilmin muodostukseen, Fteita kertoo.

Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen opiskelija Tuulia Sosala sai opiskelija-apurahan hammasturismin syitä selvittävään tutkimukseen. Sosala kerää kyselytutkimuksen avulla tietoa siitä, millaista hoitoa suomalaiset potilaat hakevat ulkomailta, mihin maihin he matkustavat, millaisia komplikaatioita hoitoihin mahdollisesti liittyy ja millaista hoitoa niihin tarvitaan. Lisäksi hän kartoittaa hammasturismiin vaikuttavia motiiveja sekä mainonnan roolia päätöksenteossa.

– Tulosten perusteella voidaan tehdä hoito-ohjeita sekä lisätä ammattilaisten ja potilaiden tietoisuutta hammasturismiin liittyvistä riskeistä, Sosala sanoo.

Turun yliopistossa apurahan saivat:

  • Jasmina Bijelic-Donova: Bakteerien kiinnittyminen titaanijatkeen ja zirkoniakruunun sementtisaumaan, 10 000 e
  • Klaus Virtanen: Alkoholipäihtyneisyys kasvomurtumien uusiutumisen riskitekijänä, 5 000 e
  • Shakiba Ghasemi: Investigating the Release of Microplastic from Clear Orthodontic Aligners, 3 000 e
  • Johanna Räty: Effect of Botulinum Toxin Type A in the treatment of TMD myalgia, 3 000 e
  • Tuulia Sosala: Hammasturismin aiheuttamat vaikutukset suomalaisessa terveydenhuollossa, 3 000 e
  • Dareen Fteita: Release of microplastics from Dental materials – Evaluation of their cellular toxicity and effects on periodontopathogens, 15 000 e
  • Anna-Maria Le Bell-Rönnlöf: Yksilöllisesti valmistettujen ja tehdasvalmisteisten kuitunastojen selviytyminen 5–10 vuoden seurannassa, 7 500 e

Luotu 16.03.2026 | Muokattu 16.03.2026