Voittaja valittiin yli sadan esikoisteoksen ja seitsemän finalistin joukosta. Finalistina oli myös tiedekunnan alumni Karissa Ketun teos H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään (Teos 2025).
Väitöskirjatutkija Mariia Niskavaaran esikoisromaani Ester, teurastaja (Kosmos, 2025) on palkittu vuoden parhaana esikoiskirjana.
Teoksen kuvaillaan olevan groteski ja oivaltava romaani lihasta, lisääntymisestä ja kuolemasta. Kirja on kuin aikuisten satu, joka naurattaa, järkyttää ja koskettaa. Kyseessä on mestarillinen taidonnäyte kielestä, rytmistä ja mielikuvituksen voimasta.
”Niskavaaran teos vie kaupunkiin, joka elää lihasta: kasvattaa, teurastaa, myy, syö ja ostaa saaduilla rahoilla lisää lihaa. Kunnes täydellinen linjasto pysähtyy – siihen, että nainen ei pysty synnyttämään markkinatalouden rattaaseen omaa pientä eläväistään. Onko hänen kehonsa siis arvoton?”, raati kuvailee.
Teoksen kiitellään todistavan poikkeuksellista kirjallista mielikuvitusta ja tekijänsä syvällistä kirjallisuuden ymmärrystä Raamatusta Franz Kafkaan.
– Tunnelmat ovat todella hyvät. Saatuani kuulla palkinnosta olin euforisen riemuissani. Olen äärimmäisen huojentunut, sillä palkinnon avulla minun on nyt helpompi jatkaa työtäni. On valtava etuoikeus saada näin suuri osoitus siitä, että siihen, mitä teen, uskotaan, Niskavaara iloitsee palkinnosta.
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto on arvoltaan 15 000 euroa. Tunnustus parhaalle suomeksi kirjoitetulle esikoisteokselle jaettiin tänä vuonna 31. kerran. Tunnustus jatkaa vuosina 1964–1994 myönnetyn J. H. Erkon esikoiskirjapalkinnon perinnettä.
Palkintoraatiin kuuluivat toimittajat Arla Kanerva, Susanna Laari, Antti Majander (pj.), Vesa Rantama, Eleonoora Riihinen sekä kirjailija Paula Sankelo, joka voitti kilpailun viime vuonna runokokoelmallaan Katoava jää.
Niskavaaran väitöstutkimus käsittelee lihan, ruumiin ja mätänemisen estetiikkaa.
Voittaja valittiin yli sadan esikoisteoksen ja seitsemän finalistin joukosta. Finalistina oli myös tiedekunnan alumni Karissa Ketun teos H eli Hypatia Aleksandrialaisen matka pimeään (Teos 2025).