Helsinki Challenge: yli 100 tiimiä ratkaisemassa planeetan kokoisia haasteita

22.11.2016

Tiedepohjainen ideakilpailu ja kiihdyttämöohjelma Helsinki Challenge luo ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin ja tulevaisuuden hyvinvoinnin rakentamiseen tiedeyhteisön ja yhteiskunnan osaajien yhteistyöllä. Kilpailuehdotuksia kilpailuun saatiin 110, mukana on 340 asiantuntijaa suomalaisista yliopistoista ja yli 160 muuta organisaatiota. Turun yliopistosta kilpailuehdotuksen jätti 10 tiiminvetäjää, kaikkiaan Turun yliopiston edustajia on mukana 22 tiimissä, yhteensä 32 henkilöä.

​Kilpailun palkinto on 375 000 euroa ja se on tarkoitettu ratkaisun toteuttamiseen. Se voi olla esimerkiksi uusi tieteenala, kaupallistettava idea, yrittäjyyttä tai uraauurtavaa tutkimusta. Suunnan päättää tiimi.

Kilpailun haku toteutettiin kaksivaiheisena. Rekisteröitymisvaiheeseen pääsi mukaan alustavalla idealla ja tiimillä. Toisessa vaiheessa palautettiin kattava kilpailuehdotus, jonka aikaraja meni umpeen 15.11.2016. Kilpailuehdotuksia saatiin 110, joissa on mukana 340 asiantuntijaa suomalaisista yliopistoista ja yli 160 muuta organisaatiota.

Helsinki Challenge vauhdittaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpanoa

Helsinki Challenge -tiimit tarttuvat YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, joiden päämääränä on tehdä maailmasta parempi paikka. Kilpailun teemat: ihminen muutoksessa, kestävä planeetta ja urbaani tulevaisuus haastavat tiimejä luomaan ratkaisuja globaaleihin haasteisiin, jotka vaikuttavat meidän kaikkien elämään.

Turun yliopistosta kilpailuehdotuksen on jättänyt yhteensä 10 tiiminvetäjää. Kaikkiaan Turun yliopiston edustajia on mukana 22 tiimissä, yhteensä 32 henkilöä.

‒ Turun yliopisto on monitieteisenä yliopistona oiva alusta ideoille, jotka vastaavat Helsinki Challengen ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. Olen iloinen siitä, että meiltä on lähtenyt näin monta tiimiä mukaan kilpailuun globaalien haasteiden ratkaisemiseksi ‒ mahdollisuuteen tarttuminen kertoo yhteisön luovuudesta ja rohkeudesta. Tämän tyyppinen yhdessä tekeminen on hieno esimerkki siitä, mitä avoin ja vastuullinen tiede ja vaikuttava tutkimus käytännössä tarkoittavat, sanoo Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen.

Tuomaristo etsii tiedepohjaisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat yhteiskuntaan

Esikarsintavaiheen tuomaristoon on koottu osaajia yhteiskunnan eri alueilta. Tuomaristo valitsee korkeintaan 20 tiimiä vuoden 2017 aikana toteutettavaan kiihdyttämöohjelmaan, jossa tiimien ideoita kehitetään yhteistyössä kotimaisten ja kansainvälisten mentoreiden kanssa. Tuomaristo arvioi kilpailuehdotuksia seuraavilla kriteereillä: tiedepohjaisuus, ratkaisuhakuisuus, vaikuttavuus, uutuus ja luovuus.  Päätökset kiihdyttämöohjelmaan valittavista tiimeistä julkistetaan tammikuussa 2017.

Tuomaristossa ovat mukana:
Pekka Haavisto (tuomariston puheenjohtaja) on vihreiden kansanedustaja, Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtaja ja ulkoministerin erityisedustaja Afrikan kriisialueilla. Haavisto tuntee YK:n Agenda 2030 kestävän kehityksen tavoitteet kansainvälisen konfliktinratkaisukokemuksensa ansiosta.
 
Atte Jääskeläinen on Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja ja vastaava päätoimittaja. Lisäksi hän on työskennellyt muun muassa Suomen Tietotoimiston päätoimittajana ja toimitusjohtajana sekä esimiestehtävissä Helsingin Sanomissa.
 
Maija Itkonen on teollinen muotoilija ja toinen nyhtökaurayritys Gold & Green Foodsin perustajista. Hän perusti aiemmin teknologiayritys PowerKissin, jonka myi myöhemmin yhdysvaltalaiselle Powermatille. Sittemmin Itkonen on toiminut Powermatin design- ja brändijohtajana. Itkonen oli myös yksi Aalto-yliopiston Design Factoryn perustajista. Hän on tutkimuspohjaisen ja design-johtoisen yrittäjyyden puolestapuhuja, jonka mielestä yritysten pitäisi hyödyntää tutkimustietoa tehokkaammin.
 
Timo Ahopelto on varhaisen vaiheen sijoittaja Lifeline Venturesissa ja sarjayrittäjä muun muassa ohjelmistoyritys CRF Healthin takana. Ahopelto on myös Innovaatiorahoituskeskus Tekesin, Slushin ja Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n hallituksissa.
 
Anneli Pauli työskentelee European komissiossa Ilmastotoimien pääosastossa pääjohtajan neuvonantajana innovaatio- ja kilpailukykykysymyksissä. Aiemmin hän on työskennellyt komission tutkimuksen ja innovoinnin pääosaston sekä tutkimuskeskuksen varapääjohtajana, Suomen Akatemian tutkimuksesta vastaavana ylijohtajana, tiedekeskus Heurekan toiminnanjohtajana ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtorina.
 
Professori Marja Makarow on Biokeskus Suomen johtaja ja entinen Suomen Akatemian johtaja, Euroopan tiedesäätiön puheenjohtaja sekä Helsingin yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori. Hän on lisäksi Tekniikan Akatemian puheenjohtaja. Säätiö jakaa yhden maailman tärkeimmistä innovaatiopalkinnoista, Millennium-teknologiapalkinnon.

Yliopistot osana Suomi100 -juhlavuoden ohjelmaa

Suomalaisyliopistot toteuttavat Helsinki Challenge -kilpailun yhteistyössä. Helsingin yliopiston kanssa kilpailun järjestävät Aalto-yliopisto, Hanken Svenska Handelshögskolan, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Taideyliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Helsinki Challenge -kilpailu on yliopistojen panostus tieteen merkityksen ja vaikuttavuuden näkyväksi tekemiselle, uusien tiedeperustaisten avausten mahdollistamiselle sekä tieteen ja yhteiskunnan vuoropuhelun vahvistamiselle. Voittaja on tiedossa, kun Suomi täyttää sata vuotta joulukuussa 2017.

>> http://challenge.helsinki.fi
 
TS
 
Luotu 22.11.2016 | Muokattu 22.11.2016