Higgsin hiukkanen keräsi täyden salin

31.10.2012

Higgsin hiukkanen ei ole jumalallinen, totesi yliopistonlehtori Iiro Vilja Fysiikan päivän avausluennolla.

​Higgsin hiukkasen löytymisestä uutisoitiin näyttävästi valtamedioissa. Iiro Vilja rauhoittelee kohua.

– Kyseinen hiukkanen antaa muille hiukkasille massan. Toisaalta myös muut standardimallin hiukkaset ovat yhtä välttämättömiä kokonaisuuden kannalta, Vilja muistuttaa.

Välillä Higgsin hiukkasen olemassaolo on asetettu kyseenalaiseksi.

– Nyt Higgsin hiukkasen olemassaolosta voidaan olla varmoja, mutta sen ominaisuuksista ei, Vilja sanoo.

Higgsin hiukkasta on etsitty 40 vuotta, mutta sen löytäminen on ollut hyvin hankalaa.

– Se on raskas ja vuorovaikuttaa heikosti muiden hiukkasten kanssa, Vilja sanoo ja muistuttaa myös projektin hintalapusta. Hiukkasen löytämiseen käytetty kiihdytin kustansi 7,5 miljardia euroa.

Marsin kostea menneisyys

Tälläkin hetkellä Curiosity-mönkijä myllertää pitkin Marsia, tutustuen planeetan nykyisyyteen ja menneisyyteen.

– Aikanaan Marssissa on ollut runsaasti vettä, myös meriä ja jokia, sanoo tutkija Samuli Kotiranta.

Kolmanneksen Marsin pinnasta peittäneestä valtamerestä ei ole enää jäljellä kuin geologisia jälkiä. Nykytiedon valossa nestemäistä vettä ei ole ainakaan planeetan pinnalla.

– Pinnan alla olevaan nestemäiseen veteen tosin viittaavat vuosittain havaittavat maanvyörymät, Kotiranta spekuloi.

Marsin nestemäisen veden on aikojen saatossa vienyt mennessään planeetan kylmeneminen. Kiinteää vettä on kuitenkin yhä jäljellä. Kotiranta pallotteli myös elämän mahdollisuudella.

– Elämän ei tarvitse noudattaa samoja ehtoja kuin maapallolla, Kotiranta lopettaa.

Fysiikan päivä kerran vuodessa

Luennot olivat osa Turun yliopiston fysiikan ja tähtitieteen laitoksen järjestämää vuosittaista Fysiikan päivää.

Fysiikkaa ja tähtitiedettä esiteltiin ajankohtaisten aiheiden ja demonstraatioiden kautta. Päivän päätti fysiikan Nobel-palkintoon liittynyt yleistajuinen luento.

– Tapahtuma oli tarkoitettu eritoten ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Aiempina vuosina myös lukiolaisia on ollut runsaasti paikalla, sanoo fysiikan ja tähtitieteen laitoksen johtaja Petriina Paturi.

Jouko Luhtala

Luotu 31.10.2012 | Muokattu 26.11.2012