Kinnunen haluaa tuoda opiskelijoille konkreettisia työelämätaitoja ja tutustuttaa heidät tuomioistuintyöskentelyyn käytännössä.
Turun yliopiston oikeustieteellisestä väitellyt OTT Essi Kinnunen on aloittanut tänä syksynä tiedekunnan työelämäprofessorina. Pesti on kaksivuotinen.
Kinnunen työskentelee Turun hovioikeudessa hovioikeudenneuvoksena. Hän toimi rikosoikeuden oppiaineessa monilla eri nimikkeillä assistentista tukijatohtoriin, kunnes väitteli vuonna 2012 aiheenaan dopingrikokset.
Ennen nykyistä tehtäväänsä hovioikeudenneuvoksena Kinnunen on työskennellyt käräjänotaarina ja -viskaalina, hovioikeuden esittelijänä sekä korkeimmassa oikeudessa esittelijänä.
Aika tutkijana on kuitenkin jäänyt mieleen, ja Kinnunen on aina pitänyt opettamisesta.
– Odotan innolla opiskelijoiden tapaamista. Haluan tutustuttaa opiskelijat tuomioistuimiin käytännönläheisellä tavalla.
Nyt Kinnusella on varsin vapaat kädet suunnitella ja toteuttaa kursseja tiedekunnassa. Hänen tavoitteenaan on tuoda opiskelijoille työelämän näkökulmia ja juristin yleisiä taitoja, kuten esiintymistä ja asiakaskohtaamisia sekä oikeussalietikettiä.
– Toivon voivani tuoda opetuksessa esille tuomarin ja tuomioistuintyöhön liittyviä käytännön näkökulmia. Lisäksi haluan välittää erilaisia työelämätaitoja ja näkökulmia eri uravaihtoehtoihin.
Kinnunen sanoo, että häneen voi mieluusti olla yhteydessä erilaisten yhteistyökuvioiden tiimoilta.
– Minulla on ollut toinen jalka Calonialla. Yliopistomaailma tuntuu tärkeältä ja läheiseltä.
Kotiinpaluu
Kinnunen kertoo olleensa iloisesti yllättynyt pyynnöstä työelämäprofessoriksi. Nyt jos koskaan on aika katsastaa toinenkin ura. Työ tuomioistuimessa toki jatkuu työelämäprofessuurin ohella.
Tuomarin ammattia Kinnunen pitää maailman parhaana.
– Se on todella mielenkiintoinen ja tärkeä työ.
Tutkijoiden tuottama lainopillinen kirjallisuus on tuomioistuimille tärkeää. Työympäristönä oikeusistuin on akatemiaa nopeatempoisempi.
– Minulla on aina ollut läheiset suhteet Caloniaan. Tämä on tietyllä tavalla kotiinpaluu.