Humanistisen tiedekunnan publiikkia juhlittiin Akatemiatalolla 15.12.2022

22.12.2022

Humanistisen tiedekunnan vastavalmistuneet maisterit, henkilökunta ja muu juhlaväki kokoontuivat publiikkiin Akatemiatalolle 15.12.2022.

Humanistisen tiedekunnan publiikkia vietettiin Akatemiatalolla 15.12.2022. Tilaisuudessa juhlistettiin syksyllä 2022 valmistuneita uusia maistereita ja kuultiin puheita sekä lauluesityksiä.

Tilaisuuden aloittanut, itsekin tiedekunnasta valmistunut Turun yliopiston viestintäjohtaja Anne Paasi totesi, että tutkinto tarjoaa vastavalmistuneille kartan ja kompassin.

– Tai nykyään parempi vertaus on navigointisovellus. Se antaa suuntaa, mutta myös mahdollisuuden tehdä valintoja oman urapolun löytämisessä. Joskus on tehtävä äkkinäinen u-käännös päästäkseen taas eteenpäin, totesi Paasi.

Viestintäjohtaja Anne Paasi humanistisen tiedekunnan publiikissa Akatemiatalolla 15.12.2022

Viestintäjohtaja Anne Paasi kertoi, että humanistinen tiedekunta oli läsnä jo yliopiston syntysanoja lausuttaessa vuonna 1917. Kuva: Minna Nerg / Turun yliopisto.

Paasi kehotti olemaan ylpeä hankitusta koulutuksesta sekä alma materista, sillä sekin on ylpeä opiskelijoistaan. Yliopisto tulee myös aina olemaan alumneja yhdistävä tekijä.

– Vaikka sinä ehkä lähdet Turun yliopistosta, niin yliopisto ei lähde sinusta. Turun yliopiston ovet ovat avoinna jatkossakin, aloititpa jatko-opinnot, hankit täydennyskoulutusta tai osallistut alumnitilaisuuksiin, Paasi sanoi. 

Tiedekunnan dekaani Jaakko Suominen humanistisen tiedekunnan publiikissa Akatemiatalolla 15.12.2022

Dekaani Jaakko Suominen painotti, että humanistien erityisosaamista on kyky kriittiseen ajatteluun. Kuva: Minna Nerg / Turun yliopisto.

Humanistisen tiedekunnan dekaani Jaakko Suominen pohdiskeli puheessaan tekoälyä ja sen vaikutusta humanististen tieteiden ja osaamisen merkitykselle tulevaisuudessa. Viime aikoina on pohdittu jopa, pystyykö tekoäly kirjoittamaan esimerkiksi tieteellisen esseen. Suomisen mukaan huoli on kuitenkin osin tarpeeton.

– Automaation ja tietokoneiden tuottamasta uhasta luovalle ja ajattelua vaativalle työlle on kirjoiteltu jo vuosikymmeniä. Digitalisaatio ja tekoäly ovatkin ulottuneet jo monille aloille, joita emme osanneet edes kuvitella. Jatkossa humanistin kriittinen katse tulee kohdistumaan yhä enemmän siihen, miten tekoälyjä suunnitellaan ja miten niitä käytetään, totesi Suominen.

Suominen painotti, että humanistimaisterien erityisosaamista on juuri tietojen etsiminen, yhdistäminen, synteesien tekeminen ja asioista kirjoittaminen ja viestintä. Näitä taitoja tullaan tarvitsemaan jatkossakin.

Alumni Selina Kiiskinen humanistisen tiedekunnan publiikissa Akatemiatalolla 15.12.2022

Kasvu ja oppiminen eivät pysähdy valmistumiseen, totesi alumni Selina Kiiskinen tervehdyksessään. Kuva: Minna Nerg / Turun yliopisto.

Publiikissa kuultiin myös alumni Selina Kiiskisen tervehdys ja vastavalmistuneen maisterin Otto Tarkan puhe.

Museoalalla työskentelevä Kiiskinen pohti, että alumnin näkökulmasta asiantuntijuus kehittyy työelämässä. Yhteiskunnallisessa murrostilanteessa humanistisen tiedon arvo korostuu entisestään. 

– Teillä on avaimet perspektiivin laajentamiseen. Osaatte luoda yhteyksiä menneen, tulevan ja nykyisyyden välille. Luottakaa humanistiseen ajatteluun, se vie teidät ja meidät pitkälle, Kiiskinen rohkaisi.

Tuore filosofian maisteri Otto Tarkka kertoi, että oli puhetta kirjoittaessaan havainnut, että kaikki maisterit ovat erilaisia. Hänen omaa opintopolkuaan ja sivuainevalintojaan olivat siivittäneet kiinnostukseen perustuneet valinnat.

– Olen luottanut siihen, että kyllä aina jotain töitä löytyy. Asioilla on tapana järjestyä, totesi Tarkka.

Tarkka pohdiskeli, että valmistumisen kynnyksellä olevia maistereita pohdituttavat maailmassa meneillään olevat asiat ympäristöstä ja sodasta sähkön hintaan ja opintolainan takaisinmaksuun. Tästä huolimatta Tarkka kertoi suhtautuvansa optimistisuudella tulevaisuuteen ja jaksavansa uskoa ihmisyyteen ja hyvyyteen.

FM Otto Tarkka humanistisen tiedekunnan publiikissa Akatemiatalolla 15.12.2022

Vastavalmistunut maisteri Otto Tarkka kertoi osallistuneensa opintojensa aikana lukuisiin tapahtumiin ja tavanneensa lukuisia ihmisiä, mutta myös oppineensa paljon asioita maailmasta. Kuva: Minna Nerg / Turun yliopisto.

Yliopiston kuoron lauluesitys humanistisen tiedekunnan publiikissa Akatemiatalolla 15.12.2022

Publiikissa kuultiin myös Turun yliopiston kuoron lauluesityksiä. Kuva: Minna Nerg / Turun yliopisto.

​​Uusia maistereita​​​​ humanistisen tiedekunnan publiikissa Akatemiatalolla 15.12.2022

Tuoreita filosofian maistereita siirtymässä publiikista maljannostoon. Kuvat: Minna Nerg / Turun yliopisto.

Uusia maistereita humanistisen tiedekunnan publiikissa Akatemiatalolla 15.12.2022

​​Uusia maistereita​​​​ humanistisen tiedekunnan publiikissa Akatemiatalolla 15.12.2022

Luotu 22.12.2022 | Muokattu 22.12.2022