Indonesialaisryhmä tutustui Turussa suomalaiseen terveydenhuoltoon ja varhaiskasvatukseen

17.10.2017

​Turun yliopiston osaomistama Finland University toi syyskuussa indonesialaisryhmän tutustumaan suomalaiseen varhaiskasvatukseen ja terveydenhuoltoon.

Turkuun saapui viikolla 39 koulutusviennin puitteissa seitsemän hengen indonesialaisryhmä oppimaan suomalaisesta äitiys- ja lastenneuvolatoiminnasta sekä varhais- ja esiopetuksesta. Ryhmässä oli lääketieteen ja varhaiskasvatuksen ammattilaisia, jotka olivat kiinnostuneita perehtymään suomalaiseen järjestelmään ja soveltamaan sen oppeja oman maansa järjestelmien kehittämiseen.


Koulutusvierailu toteutettiin Finland Universityn, Turun yliopiston ja Tyksin yhteistyönä. Turun yliopiston lisäksi ryhmä vieraili muun muassa synnytyssalissa, keskolassa, neuvolassa ja päiväkodissa.

Indonesia on yksi koulutusveinnin pääkohdemaista

Vierailu on osa Turun yliopiston terveys- ja lääketieteen alan koulutusviennin uusia avauksia. Indonesia on yksi Finland Universityn koulutusviennin pääkohdemaista.

– Indonesiassa esimerkiksi odottavista äideistä jopa 60 % kärsii anemiasta, ja lisäksi äitien ja vastasyntyneiden kuolleisuus on korkea. Pyrimme tällä avauksella osoittamaan, että koulutuksen avulla ja esimerkiksi neuvolajärjestelmän kehittämisen konsultaatiolla voidaan saada aikaan merkittäviä parannuksia jopa maatasolla. Tavoitteena on saada merkittäviä hankkeita alkuun tämän aihepiirin ympärille, sanoo Finland Universityn johtaja Pasi Kaskinen.

Keskiviikkona 27.9. ryhmä tutustui Turun yliopistollisessa keskussairaalassa vastasyntyneiden hoitoon. Indonesialaisia lääkäreitä kiinnosti ennen kaikkea vastasyntyneiden alhainen kuolleisuus Suomessa, ja minkälaisin toimin maailman huippua oleviin lukuihin on päästy.


Tyksin ensiluokkaista terveydenhoitoa ryhmälle esittelivät LT, dosentti, lastentautien erikoislääkäri, neonatologi Hanna Soukka ja LT, lastentautien erikoislääkäri, neonatologi Kalle Korhonen (kuvassa).

Ryhmään teki erityisen vaikutuksen vastasyntyneille Tyksissä tehtävien rutiininomaisten seulontojen laajuus. Esimerkiksi kaikilta vauvoilta seulotaan 23 eri aineenvaihduntasairautta osana normaaleja tutkimuksia. Vieraat tutustuivat myös vastasyntyneiden parissa käynnissä oleviin tutkimushankkeisiin ja suomalaiseen rokotusohjelmaan.

 

Tavoitteena indonesialaisten äitien ja lasten terveyden edistäminen

Vierailun viimeisenä päivänä pureuduttiin koulutuksen antiin ja pohdittiin jatkosuunnitelmia. Vieraat olivat tyytyväisiä saamaansa oppiin.

– Tullessamme tänne tiesimme, että on olemassa hyvä kirja. Nyt tunnemme kirjan pääajatuksen ja sisällysluettelon – seuraavaksi meidän on luettava kirja ja opittava siinä olevat asiat, tiivisti ryhmänjohtaja tohtori Achmad Mediana Jakartasta.

– Hankkeen päätavoitteena on pyrkiä edistämään indonesialaisten äitien ja lasten terveyttä. Koulutusta tullaan jatkossa tarjoamaan niin yksittäisille lääkäreille, hoitajille kuin kätilöillekin. Pyrimme myös laajempaan vaikuttavuuteen tuomalla käyttöön suomalaisiin oppeihin pohjautuvat ohjenuorat äitien ja lasten seurantaan kokonaisten sairaaloiden tasolla, kertoo koulutuksen toteuttamisessa mukana ollut lääketieteellisen tiedekunnan koulutusvientikoordinaattori Terhi Heino.

– Maan valtava koko ja väkiluku ovat tietenkin isoja haasteita, mutta uskomme, että tässä asiassa päästään pienin, mutta merkityksellisin askelin eteenpäin, hän jatkaa.

Lue lisää:

>> Uutinen vierailusta ja videohaastattelu englanniksi Finland Universtiyn sivuilla

>> Indonesian suurlähettiläs ja rehtori Väänänen avasivat Bahasa Indonesian kielikurssin


Tilda Junko

 

Luotu 17.10.2017 | Muokattu 17.10.2017