Kansainvälisen liiketoiminnan yliopisto-opettajan tehtävä avoinna

06.09.2016

​TURUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN MARKKINOINNIN JA KANSAINVÄLISEN LIIKETOIMINNAN LAITOKSELLA ON HAETTAVANA
 
Kansainvälisen liiketoiminnan yliopisto-opettajan toistaiseksi täytettävä työsopimussuhde 1.1.2017 alkaen.
 
Kansainvälisen liiketoiminnan yliopisto-opettajan tehtävä on itsenäinen opetustehtävä, johon kuuluu perustutkintotasoista opetusta sekä opetuksen ja opintokokonaisuuksien suunnittelua ja kehittämistä. Lisäksi tehtävään kuuluu omaa tieteellistä tutkimusta sekä yliopistohallintoon liittyviä tehtäviä. Tehtävässä edellytetään hyvää opetustaitoa sekä laajaa perehtyneisyyttä ja osaamista kansainvälisen liiketoiminnan opetusalalla.
 
Lisätiedot ja hakuohje täällä.
Luotu 06.09.2016 | Muokattu 06.09.2016