Onnelin ja Annelin talo

Kasvitieteellisessä puutarhassa voi astua Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvan maailmaan

04.07.2019

Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa voi nauttia luonnon monimuotoisuudesta ja tutustua samalla Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvan miljööseen.

Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvaa kuvattiin Turun seudulla kesällä 2018. Elokuva perustuu Marjatta Kurenniemen samannimiseen kirjaan, jossa Onneli ja Anneli ystävineen estävät ainutlaatuisen luonnonympäristön tuhoutumisen.

Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kuvauksellinen miljöö lummelammen rannalla näyttäytyy elokuvassa Onnelin ja Annelin punaisen tuulimyllymökin, "pienten tyttöjen talon", sijaintipaikkana.

– Ruissalo on upea vierailukohde niin lähialueen asukkaille kuin matkailijoille. Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet ovat monille tuttuja, mutta harva tietää, kuinka upea ulkopuutarha meillä on. Elokuvan myötä toivomme, että myös lapsiperheet löytävät tämän aarteen ja oppivat samalla jotakin uutta luonnon monimuotoisuudesta, sanoo matkailututkija Juulia Räikkönen Turun yliopiston biodiversiteettiyksiköstä.

Monipuolista tutustuttavaa koko perheelle

Kasvitieteelliseen puutarhan lummelammen rannalle saatiin alkukesällä Kannustalon valmistama punainen tuulimylly, samalle paikalle, jossa elokuvaa kuvattiin. Tuulimyllyn vieressä on myös Kalervon kasvimaa, Turun yliopiston lahja eläkkeelle jäävälle rehtorille Kalervo Väänäselle.

– Tavoitteena on tarjota Turun seudun asukkaille ja matkailijoille mahdollisuus nauttia luonnon monimuotoisuudesta innostavassa ympäristössä. Lummelammen rannalla hoidetut puutarha-alueet vaihettuvat kauniisti luonnon niittyihin ja tammimetsiin. Samalla voi tutustua kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneisiin, jotka tarjoavat mahdollisuuden lähteä pienelle tutkimusmatkalle esimerkiksi trooppisiin sademetsiin. Kasvihuoneiden yhteyteen on suunniteltu myös vaihtuvia näyttelyitä, joten jännittävää tekemistä riittää kaikkiin vuodenaikoihin, kertoo Turun yliopiston biodiversiteettitutkimuksen professori Ilari E. Sääksjärvi.

Onneli, Anneli ja nukutuskello -teema sopii kasvitieteelliseen puutarhaan hyvin, sillä Marjatta Kurenniemen kirjassa on vahva luonnonsuojeluviesti.

– Aivan kuten kirjassa, uskomme, että lapsissa ja nuorissa on paljon voimaa. He ovat tärkeässä roolissa aikamme suurimpien haasteiden, kuten biodiversiteettikriisin ja ilmastonmuutoksen, ratkaisemisessa. Turun yliopiston biodiversiteettiyksikössä tutkimme näitä teemoja ja yhdessä lasten ja nuorten kanssa haluamme edistää luonnonsuojelua ja luonnossa viihtymistä, Sääksjärvi kertoo.

Kasvitieteellisen puutarhan ulkopuutarha on avoinna yleisölle joka päivä klo 8-20 ilman pääsymaksua. Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvan ympärille on suunniteltu lapsiperheille omatoiminen kävelykierros puutarhassa. Jo puutarhan pääportilla on vihjeitä Onneli, Anneli ja nukutuskello -elokuvasta ja kävelykierros päättyy lummelammen rannalle "pienten tyttöjen talolle". Kartan tehtävineen saa puutarhasta tai Forum Marinumin Merikeskus Pop Up -näyttelystä. Lisäksi sen voi ladata puutarhan nettisivulta.

TK
Kuva: Hanna Oksanen

Luotu 04.07.2019 | Muokattu 04.07.2019