Kauppakorkeakoululle nimettiin kansainvälinen neuvottelukunta

18.04.2013

Neuvottelukunta tuo sidosryhmät yhä tiiviimmin osaksi Turun yliopiston kauppakorkeakoulun toiminnan kehittämistä.

 

Turun kauppakorkeakoulun toiminnan kehittämisen tueksi on nimitetty kansainvälinen neuvottelukunta, jonka jäseniksi on kutsuttu sekä tiedeyhteisöä että elinkeinoelämää edustavia henkilöitä, joilla on tiivis yhteys kauppakorkeakouluun.
 
‒ Koulun kehittäminen kohti kansainvälistä kärkeä vaatii korkeatasoista sparrausta. Neuvottelukunta auttaa meitä kehitysponnisteluissamme maailmassa, jossa kauppakorkeakouluilta vaaditaan entistä terävämpää strategista näkemystä sekä kansainvälistä kilpailukykyä. On mielenkiintoista nähdä, miten jäsenet näkevät ajatuksemme tulevaisuuden ennakoinnista, vastuullisesta liiketoiminnasta sekä monitieteisyydestä kauppakorkeakoulun tulevaisuuden rakennuspalikoina, sanoo Turun kauppakorkeakoulun johtaja Markus Granlund.
 
Granlund iloitsee siitä, että neuvottelukuntaan on saatu monipuolista osaamista ja kokemusta.
 
‒ Meillä on aito halu kutsua sidosryhmät mukaan kehittämään toimintaamme ja sen laatua. Neuvottelukunta on sopiva foorumi systemaattiselle yhteistyölle.

Alumnit mukana kehittämistyössä

Neuvottelukunnan kanssa on aikomus kehittää koulun strategiaa. Esimerkkejä säännöllisesti kokoontuvan neuvottelukunnan kanssa käsiteltävistä asioista ovat kansainvälistyminen sekä opetuksen sisältöjen ja laadun kehittäminen.

‒ Eri alojen edustajilla on paljon näkemystä esimerkiksi siitä, miten voimme kehittää opetuksen työelämärelevanssia.

Granlund kertoo, että neuvottelukunnan perustaminen liittyy myös alumnitoiminnan kehittämiseen. Jäseniksi on kutsuttu useita alumneja.

‒ Arvostamme sitä, että meiltä valmistuneet ovat halukkaita sitoutumaan alma materinsa kehittämiseen.

Neuvottelukunnan kokoonpano:

Minna Arve, Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja (alumni)
Anders Aspling, professori, GRLI, Tongji University
Robert D. Galliers, professori, kauppakorkeakoulun kunniatohtori, Bentley University
Kristiina Helenius, toimitusjohtaja, American Chamber of Commerce in Finland (alumni)
Jukka Hienonen, toimitusjohtaja, SRV Yhtiöt Oyj (alumni)
Jan Hultin, toimitusjohtaja, HeartBrain Oy (eMBA-alumni)
Michael Luger, professori, dekaani, Manchester Business School
Michel Poté, professori, ESSCA France
Panu Routila, toimitusjohtaja, Ahlström Capital Oy
Dorte Salskov-Iversen, vararehtori, Copenhagen Business School

Luotu 18.04.2013 | Muokattu 12.11.2020