Kauppakorkeakoulun uudistetut aula- ja kirjastotilat avattiin

07.10.2014

RYM-tilaprojektissa parannetaan yliopiston oppimisympäristöjä. Kauppakorkeakoululla on saatu muun muassa aulaan ja kirjastoon uusia ryhmätyötiloja, jotka ovat jo opiskelijoiden aktiivisessa käytössä.

​Kauppakorkeakoulun johtaja Markus Granlund iloitsee siitä, että opiskelijat ovat ottaneet uudistetut tilat positiivisesti vastaan

​Turun kauppakorkeakoulussa on kesän ja syksyn ajan ollut käynnissä oppimisympäristöjen kehittämiseen keskittynyt RYM-hanke yhteistyössä Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n kanssa. Hanke koskee koko Turun yliopistoa, nyt ensi vaiheessa pilottihanke on ollut käynnissä kauppakorkeakoulun lisäksi myös Educariumissa.
 
Kauppakorkeakoulussa erityistä huomiota on kiinnitetty aula- ja seminaaritiloihin. Tavoitteena on ollut kehittää tiloja palvelemaan käyttäjiä entistä paremmin. Projektilla on ollut nimettynä työryhmä, jossa on ollut mukana opiskelijoita ja henkilökuntaa tarjoamassa käyttäjien näkökulmaa. Projektin yhteistyökumppanina on toiminut Sumplia Workshop Oy.
 
Aulaan ja kirjastoon on rakennettu uusia työryhmätiloja lähelle kirjaston tietoaineistoja. Kirjaston tilojen uusiminen liittyy koko Turun yliopiston kirjastoa koskevaan palvelukonseptin uudistamiseen, jossa luovutaan suurista lainaustiskeistä ja jalkautetaan palvelua asiakkaiden pariin.
 
Tilaprojekti on edennyt pitkin syksyä, ja uusittuja tiloja on otettu käyttöön niiden valmistuttua. Opiskelijat ovat löytäneet aulan ja kirjaston työryhmätilat hyvin.
 
Kauppakorkeakoulun johtaja Markus Granlund kiittelee onnistunutta projektia.
 
‒ Hankkeella tavoiteltiin paitsi viihtyisämpiä ja toimivampia ryhmätyötiloja opiskelijoille, myös aulan yleisilmeen ja koko koulun imagon kehittämistä. Tässä onnistuttiin erinomaisesti: opiskelijat ovat ottaneet aulan tilat omakseen ja viihtyvät niissä. Tämä tukee kuvaa kauppakorkeakoulusta kansainvälisenä ja dynaamisena opiskelu- ja tutkimusyhteisönä, Granlund sanoo.
 
Uudet ryhmätyötilat sijaitsevat lähellä kirjaston tietoaineistoja. Asiakastilat ovat uudistetussa muodossaan monipuoliset: kirjastosta löytyy tiloja tiedonhakuun sekä edelleen myös hiljaista, rauhoitettua lukutilaa.
 
Teksti: Taru Suhonen
Kuvat: Antti Tarponen
 
Luotu 07.10.2014 | Muokattu 26.07.2021