Kehittyvä Meksiko haluaa aktivoida suhteita Suomeen

28.01.2014

Meksikon suurlähettiläs Norma Pensado piti maanantaina 27.1. Turun yliopistolla vierailuluennon otsikolla Mexico Today. Luennollaan Pensado otti kantaa Meksikon julkisuuskuvaan.

 

​Köyhyyteen, työttömyyteen, väkivaltaisuuksiin sekä muihin yhteiskunnallisiin epäkohtiin monesti yhdistetty Meksiko, on nykyään paljon muutakin. Pensado korosti Meksikon olevan monella tapaa merkittävä valtio.

– Meksiko on maailman 11. suurin valtio suhteutetun asukasmäärän osalta. Bruttokansantuotteita vertailtaessa se yltää sijalle 14. Vienti- ja tuontiarvojensa perusteella maa sijoittuu maailman kymmenen kärkimaan joukkoon. Latinalaisen Amerikan maista Meksikon inflaatiotaso on matalin, Pensado luetteli.

Maan asukkaiden keski-ikä on vain 27 vuotta ja yli puolet asukkaista on alle 29-vuotiaita. Väestön nuoruus näkyy korkeakoulutettujen kasvavana määränä.

– Joka vuosi Meksikossa valmistuu esimerkiksi reilusti yli 100 000 insinööriä, mikä on merkittävästi enemmän esimerkiksi Brasiliaan tai Saksaan verrattuna.

Maa on kasvanut myös poliittisesti demokraattisemmaksi. Tie ei kuitenkaan ole ollut helppo. Tie demokraattisuuden lisäämiseen sai alkunsa vuoden 2000 uuden presidentin, Vicento Foxin, valinnan ja 70 vuotta kestäneen yhden puolueen hallituksen päätyttymisen myötä.

– Silloin eripurainen valtio pääsi yhteisymmärrykseen siitä, että yhteiskunnallista tilannetta on parannettava. Nykyisen hallintokauden alussa kolme Meksikon suurinta puoluetta päättivät viimein eriävistä ideologioistaan huolimatta ryhtyä tekemään yhteistyötä fundamentaalisten perusongelmien ratkaisemiseksi ja allekirjoittivat Meksikon sopimuksen, Pensado kertoo.

Vapaakauppasopimus menestyksen avaimena

Merkittävä edellytys Meksikon kehittymiseen on ollut Pensadon mukaan vuonna 1994 solmittu vapaakauppasopimus, joka on mahdollistanut kaupankäynnin liikkuvuuden. Sopimuksen jälkeen vienti on kasvanut merkittävästi vuosi vuodelta, samoin ulkomaisten investointien osuus.

– Meksikon maantieteellinen sijainti mahdollistaa suhteiden luomisen helposti kaikkiin ilmansuuntiin, Pensado totesi.

Vapaakauppasopimuksen solmimisen jälkeen Meksikon tuotanto on kasvanut 80 prosenttia ja kolminkertaistunut vuoteen 1994 verrattuna. Maan teollisuus tuottaa esimerkiksi autoja ja elektroniikkaa.

– Harva tietää, että Meksiko on muun muassa plasmatelevisioiden suurin valmistaja sekä neljänneksi suurin tietokoneiden ja IT-palvelujen viejä.

Suomen ja Meksikon välinen kaupankäynti on Pensadon mukaan vielä hyvin vähäistä. Latinalaisen Amerikan maista Meksiko on kuitenkin tähän mennessä ainoa, joka on investoinut Suomeen.

– Suomi voisi toimia meille porttina myös Baltiaan ja Venäjälle.

Vierailuluennon avajaispuheen piti Meksikon kunniakonsuli, lääkintöneuvos Sakari Alhopuro korosti niin ikään Suomen ja Meksikon välisten suhteiden aktivoinnin tärkeyttä.

Suurlähettiläs Norma Pensado tapasi vierailunsa aikana myös rehtori Kalervo Väänäsen (kuvassa keskellä) sekä Meksikon kunniakonsulin, lääkintöneuvos Sakari Alhopuron.

 

Teksti: Matilda Herjanto

Kuvat: Matilda Herjanto ja Hanna Oksanen

 

Luotu 28.01.2014 | Muokattu 15.07.2021