Kesä – mikä ihana mahdollisuus rakastaa!

17.06.2022

Ikimuistoinen polkupyöräseikkailu saaristossa, rentoutunut olo aaltojen pauhatessa tai nautinnollinen kaupunkihetki tunnelmallisella terassilla – tätä ja paljon muuta voi kuulua paikkabrändirakkauteen.

Lomakauden koittaessa yksi suuntaa kohti jotain uutta, kun taas toista kutsuu luokseen entuudestaan tuttu kohde. Jos kuulet tutun kohteen kutsun, saattaa sinulla olla brändirakkaussuhde tuohon paikkaan.

Sana rakkaus voi tuntua suomalaisittain vähän voimakkaalta, ja osa säästääkin sen kuvatakseen tunnettaan läheisiinsä. Brändirakkaudessa onkin enemmän kyse aktiivisesta ajatusten, tunteiden, tekojen ja kehollisten tuntemusten yhdistelmästä kuin yksittäisestä rakkauden tunteesta.

Rakkaaseen brändiin liittyy mukavia muistoja ja mielihyvää. Se mahdollistaa itsensä toteuttamisen esimerkiksi harrastusten kautta ja sopii toivotulla tavalla omaan identiteettiin.

Rakas brändi auttaa meitä olemaan, tuntemaan ja tekemään sitä, mitä me haluamme ja mikä tuntuu luonnollisesti oikealta. Omalta.

Paikkojen brändit ovat monimuotoisia kokonaisuuksia. Niihin vaikuttavat harkittujen markkinointitekojen ohella muun muassa paikan kulttuuri, asukkaat, maisema, historia, sää ja palvelut, tiivistettynä paikan aito ja ainutlaatuinen dna, jota ei voi – ainakaan nopeasti – muuttaa. Paikan brändiä on se kokonaisuus, joka tulee mieleemme, kun ajattelemme tiettyä kohdetta.

Paikan brändillä mielikuvineen voi olla suuri merkitys sille, kokeeko matkailija kohteen kiinnostavaksi. Tuo mielikuva voi muodostua matkailijan omista vierailukokemuksista, mutta osansa siihen tuovat myös muilta kuullut jutut.

Paikkabrändirakkauteen liittyy usein kohteen kehuminen ja suositteleminen muille. Rakkaasta paikasta tulee ihan huomaamattaankin kerrottua positiivisia juttuja kavereille tai jaettua kivoja kuvia sosiaalisessa mediassa. Koska paikat kilpailevat keskenään matkailijoista, hyötyvät ne kohteet, joista matkailijat levittävät hyvää sanaa.

Tiivistettynä voikin ajatella, että paikkabrändirakkaudessa molemmat osapuolet voittavat: matkailija saa kohteen kautta itselleen hyvää oloa, kohde puolestaan saa uskollisen asiakkaan, joka markkinoi kohdetta myös muille.

Pitkä valoisa aika tuo kesäisiin arkipäiviin ja viikonloppuihin melkein kuin lisätunteja. Kesä onkin mitä mainiointa aikaa pienille seikkailuille. Sitähän ei voi tietää, vaikka aivan lähistöltä löytyisi itselle uusi kohde, joka saa olon virkistymään ja ajatukset virtaamaan positiivisesti.

Paikkabrändirakkaudessa on ihanaa sekin, että rakkaita paikkoja voi olla useita: yksi voi mahdollistaa samoilut tuntureilla ja toinen vastata kaupunkikulttuurin nälkään. Joten rohkeasti kohti uusia ja vanhoja rakkauksia!

Kaisa Aro

Kirjoitus on julkaistu Satakunnan Kansan yliökirjoituksena. Kaisa Aro työskentelee väitöskirjatutkijana Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikössä.

Luotu 17.06.2022 | Muokattu 17.06.2022