Kevin Warwick – maailman ensimmäinen kyborgi

14.08.2013

Professori Kevin Warwickin mukaan kolmen vuosikymmen päästä meihin jokaiseen on asennettuna apuvälineiksi mikrosiruja, jotka mittaavat aivojen signaaleja.

​Maailman ensimmäiseksi kyborgiksi itseään kutsuva Kevin Warwick asennutti 90-luvulla käsivartensa sisään kolikon kokoisen yksinkertaisen tunnistuslaiteen. Laite lähetti tietyllä radiotaajuudella signaalia, jonka avulla kodin tietokonejärjestelmä havaitsi hänet.

– Se oli siihen aikaan hienoa, että kun astuin sisään taloon, tietokone toivotti minut tervetulleeksi. Kun kävelin ympäri taloa, kone sytytteli minulle aina valoja valmiiksi, Readingin yliopistossa kybernetiikan professorina toimiva Warwick kertoo.

Ihmiseen asennettavat tekniset apuvälineet ovat kehittyneet huimasti 90-luvusta. Maailmalla on nykyään yleisessä käytössä esimerkiksi mikrosiruja, joihin tallentuu tietoja henkilön terveydentilasta ja lääkärikäynneistä. Suomessa ihon alle asennettavia mikrosiruja on laajasti käytössä muun muassa kotieläimillä.

Teknologia tulee osaksi ihmiskehoa

Warwickilla on käynnissä lukuisia tutkimusprojekteja, joilla pyritään tutkimaan ja kehittämään ihmiskehoon asennettavia uudenlaisia teknologisia apuvälineitä. Hänen kolmella oppilaallaan on magneetit asennettua heidän sormenpäihinsä, ihon alle.

– Tähän testilaitteistoon kuuluu hattu, jossa on ultraäänisensori. Kun jokin objekti lähestyy henkilöä, sensori välittää tiedon sormen päiden magneetteihin, jotka alkavat värähdellä. Mitä lähempänä objekti on, sen voimakkaampana värähtely tuntuu.

Laitteistosta saattaisi olla tulevaisuudessa apua esimerkiksi sokeiden liikkumisessa. Warwickin mukaan ihminen sopeutuu nopeasti uudenlaisiin ärsykkeisiin. Hänen oppilaansa ovat oppineet liikkumaan laitteiston signaalien avulla yllättävän ketterästi.

– On myös jännittävä huomata, miten nopeasti ihmismieli alkaa pitää kehoon asennettuja laitteistoja luonnollisena osana omaa vartaloa.

Aivot ja vartalo voivat olla eri puolilla maapalloa

Warwick on tehnyt kokeita myös aivojen impulsseja havaitsevalla käsivarressa pidettävällä laitteistolla. Laite tunnistaa aivoista tulevat käden liikkeitä ohjaavat impulssit.

– Aivojen ja vartalon ei välttämättä tarvitse olla samassa paikassa. Syötin kättäni liikuttavat impulssit internetin kautta toisella puolella maapalloa olevalle robottikädelle, joka teki impulssien avulla samat liikkeet kuin minä. Lisäksi robotti lähetti palautesignaalin internetin kautta aivoihini.

Warwickin mukaan kolmenkymmen vuoden päästä meihin kaikkiin on asennettuna apuvälineinä mikrosiruja, jotka mittaavat aivosignaaleja. Terminator- ja RoboCop-elokuvien kyborgit eivät liene kaukana.

 

Professori Kevin Warwick piti avausluennon Aboagora-tapahtumassa Turun Sibelius-museossa 13.8.2013.

Hannu Aaltonen

Aiheeseen liittyen:

>> www.aboagora.fi

>> Kevin Warwick, Human Cyborg (Youtube)

Luotu 14.08.2013 | Muokattu 20.08.2013