Kievin ruotsin tiimi tutkii osa 1: Ruotsinoppijoiden taito kirjoittaa yhtenäisiä tekstejä kehittyy vaiheittain
Väitöstutkimus osoittaa, että ruotsin oppijoiden kielitaidon parantuessa myös heidän taitonsa ilmaista tekstin eri osien välisiä merkityssuhteita kehittyy. Tämän lisäksi kaksi rakenteellisesti samankaltaista yhtä aikaa opittavaa kieltä (ruotsi ja saksa) tukevat toisiaan.
Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kirjoittamaan oppiminen on hyvin monivaiheinen ja haastava prosessi äidinkielelläkin. Vieraalla kielellä kirjoittamisen oppiminen onkin vielä astetta haastavampaa, sillä pelkkä yksittäisten sanojen oikea taivuttaminen tai kieliopillisesti virheettömien lauseiden muodostaminen ei siihen riitä. Oppijoiden on nimittäin lisäksi osattava luoda tekstin eri osien välille sidosteisuutta, jotta teksti muodostaisi yhtenäisen kokonaisuuden.
Yksi tapa tuoda teksteihin sidosteisuutta on ns. konnektorien käyttö. Konnektorit voivat olla esimerkiksi kaksi lausetta virkkeeksi yhdistäviä konjunktioita tai kahden virkkeen välistä ajallista yhteyttä ilmaisevia adverbeja. Mutta vaikka konnektorit ovat yksi tärkeä sidosteisuutta (tai koheesiota) teksteihin luova kielellinen keino, ei niiden käyttöä ruotsinoppijoiden teksteissä ollut aiemmin juurikaan tutkittu.
Tästä syystä keskityin omassa vuonna 2025 valmistuneessa väitöstutkimuksessani sitä, kuinka ruotsin oppijoiden kyky luoda teksteihin sidosteisuutta konnektorien avulla kehittyy, kun he saavuttavat korkeampia taitotasoja. Vertailin tutkimuksessa myös sitä, kuinka samat oppijat käyttävät konnektoreja kahdessa eri oppijankielessä, ruotsissa ja saksassa. Viimeisessä osatutkimuksessa tarkastelin puolestaan näppäilyntallennusohjelman avulla sitä, kuinka oppijat käyttävät konnektoreja kirjoitusprosessin aikana.
Tutkimukseni tulokset osoittavat, että oppijoiden kyky käyttää konnektoreja kehittyy, kun he saavuttavat ylempiä taitotasoja. Kielen oppimisen alkuvaiheissa teksteissä esiintyy vain yksittäisiä konnektoreja ja lisäksi paljon muiden kielten konnektoreja. Edistyneemmällä tasolla oppijat käyttävät puolestaan myös harvinaisempia konnektoreja.
Mielenkiintoinen tutkimus oli myös se, että ruotsi ja saksa tukevat toisiaan, vaikka oppijat ovat usein sitä mieltä, että näiden kielten samankaltaisuus häiritsee kielten samanaikaista oppimista. Prosessinäkökulmasta tehty osatutkimus osoittaa puolestaan sen, että oppijat muokkaavat konnektoreja pääasiassa siinä kohdassa, jossa he siinä vaiheessa kirjoitusprosessia ovat ja he vain harvoin palaavat muokkaamaan konnektoreja aiemmin kirjoitetussa tekstissä. Tässä on kuitenkin myös suuria eroja oppijoiden välillä.
Tulevaisuudessa kielen sidoisteisuuden tutkimista voisi yhdistää myös erikoisalojen kielten tutkimiseen. Selkeiden ja yhtenäisten tekstien kirjoittaminen on tärkeä työelämätaito, joten tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista tutkia, kuinka esimerkiksi tulevat lääke- tai kauppatieteen alojen ammattilaiset käyttävät konnektoreja alakohtaisissa teksteissä. Jatkotutkimukset voisivat lisäksi olla monikielisiä, jotta saisimme laajemman kuvan konnektorien käytöstä eri kielten välillä.
Veijo Vaakanainen