Kirjamessuilla tiede katsoi tulevaisuuteen ilmastotekojen ja elintarvikkeiden näkökulmasta

07.10.2019

Yliopiston osastot vetivät Turun Kirjamessuilla ennätysmäärin väkeä puoleensa. Eduskuntatutkimuksen keskuksen pisteellä poliitikkoja ja heidän sanontojaan yhdisti toisiinsa lähes 900 henkilöä, Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen pisteellä parasta arjen ilmastotekoa äänesti yli 1500 henkilöä. Yleisöä kiinnostivat myös elintarvikealan kehittämistä esitelleet yliopistolaiset.

Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen pisteellä kävijät saivat äänestää parasta arjen ilmastotekoa värikkäiden helmien avulla. Vaihtoehtoina olleet ilmastoteot liittyvät Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kehittämishankkeisiin.

Kirjamessuilla Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa äänestettiin ilmastotekoja.

Kun helmet viikonlopun jälkeen laskettiin, suosituimmaksi ilmastoteoksi nousi kulutuksen vähentäminen (1148 ääntä). Toiseksi parhaaksi ilmastoteoksi messuvieraat valitsivat ruokahävikin vähentämisen (891 ääntä). Yhteensä vastauksia annettiin 4573.

Tutkimusjohtaja Jyrki Luukkanen Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta kertoi hankkeesta, jossa selvitetään, miten energiajärjestelmää pitää muuttaa, jotta ekosähkön epätasainen tuotto pystytään käyttämään hyödyksi.

Politiikkavisassa testattiin tietoja sutkautuksista.

Eduskuntatutkimuksen pisteellä arvuuteltiin, mitä legendaarisia sutkautuksia suomalaiset poliitikot ovat päästäneet suustaan. Visailuun osallistui lähes 900 henkilöä. UTU-tuotepalkinnon arvonnassa voittivat Antti Kantola, Kirsi Ranin ja Suvi Ruohomäki.

Kilpailun oikeat vastaukset olivat seuraavat:
Paavo Lipponen: Nahkurin orsilla tavataan.
Kaisa Raatikainen: Rakastakaa verojanne!
Paavo Väyrynen: Kaikilla on omat vahvuutensa. Sattuu vain olemaan niin, että minussa nämä kaikki vahvuudet yhdistyvät.
Veikko Vennamo: Kyllä kansa tietää!
Johannes Virolainen: Kansa on puhunut. Pulinat pois!
Urho Kekkonen: Saatanan tunarit!

Markku Jokisipilä puhui Kirjamessuilla politiikasta.

Lisäksi kävijät saivat keskustella nykypolitiikan kiemuroista asiantuntijoiden kanssa. Perjantaina esimerkiksi eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, professori Markku Jokisipilä puhui vieraiden kanssa.

Ruokamessujen puolella esittäytyivät Brahea-keskus, Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus sekä Turun yliopiston elintarvikekemian oppiaine. Osastolla esiteltiin elintarvikealan tutkimusta ja kehittämistoimintaa.

Ruokamessujen puolella Turun yliopistoa edusti monipuolinen joukko elintarvikealan tutkimusta.

Esiin nousi muun muassa Blue products -projekti, jonka tavoitteena on lisätä vähän arvostettujen lajien kuten silakan hyödyntämistä elintarvikkeena. Kävijät saivat myös tutustua Flavoria-ravintolaan virtuaalitodellisuuden keinoin, osallistua riistalihaan liittyvään kuluttajakyselyyn ja tutkia Itämeren syötäviä levälajeja.

Mari Sandell esittelee VR-lasien käyttöä.

Ruokamessuilla esiteltiin Itämeren syötäviä leviä.

Opiskelijat Vilma ja Meri maistelivat spelttipuuroa Ruokamessuilla.

Lisäksi tarjolla oli monenlaisia maistiaisia varsinaissuomalaisilta elintarvikeyrityksiltä. Pohjoismaisten kielten opiskelijat Vilma Ääri ja Meri Pulkkinen maistelivat Birkkalan tilan spelttihiutaleista tehtyä puuroa omenahillolla.

– Todella hyvää, kumpikin arvioi.

Onerva-salissa haastateltavana taloussosiologian yliopisto-opettaja Arttu Saarinen.

Turun yliopiston lavaohjelmassa kuultiin ajankohtaisia asiantuntijahaastatteluja. Onerva-salissa Erja Hyytiäisen haastateltavana oli taloussosiologian yliopisto-opettaja Arttu Saarinen.

Kari Saikkonen kertoi ilmastonmuutoksen vaikutuksista Kirjamessuilla.

Turun yliopiston toimittaja Heikki Kettunen (vas.) haastatteli ekologian professori Kari Saikkosta ilmastonmuutoksen vaikutuksista elintapoihimme ja ympäristöömme. Saikkonen puhui esimerkiksi pohjoisesta valoilmastosta, johon uusien lajien on sopeuduttava.

Haastattelussa Jenni Karimäki ja Anne Kumpula.

Viestintäsuunnittelija Tilda Junko (vas.) keskusteli eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkijan Jenni Karimäen (kesk.) ja oikeustieteen professori Anne Kumpulan kanssa siitä, kuka ilmastonmuutosta hillitsevistä toimista päättää ja mitkä sopimukset toimintaa ohjaavat.

Jotta ihmiset muuttavat käyttäytymistään ilmastonmuutosta hillitseväksi, se onnistuu vain kulttuurin muutoksen kautta. Professori Jukka Käyhkö, ilmastoaktiivi Sofia Böling, Metsämuseo Luston johtaja Leena Paaskoski ja tulevaisuuden tutkimuskeskuksen varajohtaja, dosentti Katriina Siivonen keskustelivat Turun yliopiston viestintäjohtajan Anne Paasin kanssa siitä, miten tuohon kulttuurinmuutokseen päästään.

Luotu 07.10.2019 | Muokattu 08.10.2019