Kirjaston asiakaspalvelussa poikkeusaikana

06.10.2021

Rajoittuneita ajatuksia ja tuntoja kirjaston asiakaspalvelun ääreltä, jonka työnkulkuja ja työn tekemisen malleja poikkeusaika taivutteli, ja tulevaisuus nähköön, ehkä myös monipuolisti.

Hallittuja pyörteitä

Kirjaston viimeiseen puoleentoista vuoteen mahtuu monenlaisia käänteitä, jotka ovat aiheuttaneet tavanomaiseen asiakaspalvelutyöhön poikkeuksellisia rajoitteita niin asiakkaille kuin henkilökunnallekin. Uudet, lähes lennossa vaihtuvat, mutta mahdollisimman toimivat käytänteet aineistojen saatavuuteen ja lainaamiseen ovat käyneet kaikille tutuiksi. Siis ne käytänteet, jotka ovat olleet olosuhteisiin nähden mahdollisia toteuttaa. Valitettavasti osa kirjaston palvelupaletista on ollut tämän ajan keräämässä voimia. Tiedon jano ei kuitenkaan ole sammunut, vaikka osa asiakkaista on tässä välissä saanut lukunsa valmiiksi. Uusia opiskelijoita on jo astellut sisään jalostamaan omaa tietotaitoaan.

Seuraavassa käyn läpi yhdistelmätyömallin iloja ja suruja asiakaspalvelutyön kannalta, koska se on tullut tänä aikana itselleni kaikkein tutuimmaksi. Tarkoitus ei ole eritellä ja perata kaikkia tapahtumia, niistä kootaan myöhemmin oma romaanisarjansa. Aineistoa piisaa, ja hyvin juoksevaa juonta!

Etätyöt - muutakin kuin kahvikannun pinnan nousun seuraamista

Ensimmäiset etätyöpäivät vietin maaliskuun loppupuolella 2020 harjoittaen sanahirviötä 'etäkaukopalvelu'. Myös yliopiston tutkimusjulkaisujen tuonti tutkimustietojärjestelmään, julkaisutietojen muokkaaminen ja validointi kuuluivat alusta asti etäpäivienkin perusrepertoaariin. Niiden tekeminen luonnistuu kotoa käsin siinä missä työpaikallakin. Toki sellaisin poikkeuksin, että kaukopalvelukirjojen toimitus meille ja muualle ei onnistu etäältä käsin. Asiakkaat kuitenkin ymmärsivät tilanteen varsin hyvin ja olivat asian suhteen pitkämielisiä. Onneksi tämä aika ei kestänyt loputtoman pitkään. Tällä hetkellä kaukopalvelun tilanne on melkein normalisoitunut entiselleen, koska lähitöissä ollessa myös kaukopalvelukirjat saadaan toimitettua eteenpäin. Turun päässä kaukopalvelua hoidetaan kahden ihmisen voimin, puolenpäivän vuoroissa. Ollaan sitten kirjastossa lähitöissä tai vähän etäämpänä kotikonttorilla, aina ollaan verkon kantaman päässä.

Lähityössä olen käynyt niin Feeniksissä, Quantumissa kuin Teutorissakin, tällaisina päivinä on tullut hoidettua myös aiemmin mainostettuja kaukopalvelukirjoja eteenpäin. Eikä tässä yhteydessä sovi unohtaa myöskään Raision sanomalehti- ja pienpainatekokoelmaa, jossa minullakin ollut vuoroja pari päivää kuussa miltei koko poikkeusajan.

Sopeutuminen uuteen tilanteeseen vaatii monesti oman aikansa, ja olivathan ne ensimmäiset etäpäivät omalla tavallaan harmaanmustia, pikanteilla teknisillä ongelmilla höystettynä. Ja tauon jälkeen lähityötkin tuntuivat vähän oudoilta. Onneksi apukanavia on ollut tarjolla tenkkapoon iskiessä kohdalle. Asioilla on yleensä tapana järjestyä, tavalla tai toisella. Nyt tuntuu siltä, että yhdistelmätyömallia voisi jatkaa myöhemminkin, jos se olisi töiden järjestämisen kannalta mahdollista. Täysin etäläiseksi en silti haluaisi muuttua.

Loppuviisastelut

Täytyy vielä loppuun todeta, että viikoittaiset vastausvuorot asiakkaiden yhteydenottoihin ovat pitäneet mielen ajan hermolla. Onneksi kukaan ei ole vielä tullut kysyneeksi siitä tulpasta valtameren pohjassa...

Koska elämme rajoitusten aikaa, oli tämäkin kirjoitus rajoittunut yhteen näkökulmaan. Olen varma, että kirjastosta löytyisi tähän kymmeniä toisenlaisiakin tarinoita ja näkemyksiä. Ihmisten työnkuvat ja kokemukset harvemmin osuvat samaan muottiin.

Tätä kirjoittaessa mennään kohti parempia aikoja, ja toivoa sopii, ettei isompia notkahduksia ilmesty enää maisemiin. Ja nyt lieneekin parasta vaihtaa levy soittimessa!

Jatkossakin hyvää yhteistyötä toivoen,
nimimerkki Kristian Peippo 

Luotu 06.10.2021 | Muokattu 06.10.2021