Koe kadonnut Turku historiallisella opastuskävelyllä

30.05.2014

Turun yliopisto on järjestänyt usean vuoden ajan suosittuja Akateeminen kävely ja Turun vanhat torit kertovat -opastuskävelyitä. Kierroksilla kuullaan Turun ja samalla koko Suomen historiaa.

 

Tänä kesänä Akateeminen kävely -opastuksella on mahdollista kurkistaa menneeseen tablettitietokoneen kautta. Turun yliopisto, Turun Suomalainen Yliopistoseura ja Turun ammattikorkeakoulu ovat aloittaneet projektin, jossa visualisoidaan Turun vanha keskusta ennen Turun paloa 1827. Kyseisessä tulipalossa suurin osa kaupungista tuhoutui. Virtuaalimaailman kautta on mahdollista havainnoida tarkemmin se valtava muutos, joka kaupungissa tuolloin tapahtui.

– Virtuaalimaailmasta on julkaistu vasta muutama makupala. Tällä hetkellä haemme hankkeelle rahoitusta. Pyrkimyksenä on herättää kiinnostusta menneeseen. Erityisen tärkeää meille on ollut se, että virtuaalimaailma on rakennettu historiallisen lähdeaineistoon tukeutuen. Projektissa yhdistyy hienosti historiallinen tieto sekä pelitutkimus, toteaa projektissa mukana oleva yliopistolehtori Jouni Smed.

Nyt nähtävissä olevat virtuaalimaailman kohteet on tehty opiskelijatyönä kuluneen lukuvuoden aikana. 

– Virtuaalimaailman kautta on mahdollista vilkaista sisälle Turun tuomiokirkon muurissa kiinni olleeseen Akatemian anatomiataloon, jossa tehtiin ruumiinavauksia tai silloisessa keskustassa sijainneeseen kahvilaan, jota kutsuttiin vielä 1700-luvulla sveitseriaksi. Tulevaisuudessa virtuaalimaailma täydentyy useilla lisäkohteilla, Smed jatkaa.

Virtuaalimaailma täydentää Akateeminen kävely -opastuksia auttaen eläytymään menneisiin vuosisatoihin. Molemmat käsittelevät maantieteellisesti samoja paikkoja. Opastuskierroksen teemana on tarkastella kaupungin menneisyyttä oppineisuuden näkökulmasta. Sen aikana kuullaan muun muassa millaista oli käydä koulua keskiajalla tai miten kulta liittyy Turun yliopiston perustamiseen.

Turun vanhat torit kertovat -opastuskierroksella tutustutaan kolmen torin kautta kaupungin ainutlaatuiseen historiaan. Torien kautta hahmotetaan kaupungin kehitystä ja elämää eri vuosisadoilla. Kierroksen lopussa vieraillaan Vähätorilla vanhan kirkon raunioihin rakennetussa yksityisessä kappelissa, jonka koskettava menneisyys ei jätä ketään kylmäksi.

Kesän ensimmäinen Akateeminen kävely lähtee Mikael Agricolan patsaalta Turun tuomiokirkon vierestä ke 4.6. klo 17.00 ja Turun vanhat torit kertovat -opastus ke 11.6. klo 17.00.

Kierroksia voi tilata myös konferenssivieraille sekä ohjelmaksi työyhteisön kesän tai syksyn virkistyspäivään.

Luotu 30.05.2014 | Muokattu 21.07.2021