Kommunalrådet C.G. Sundells stiftelse lahjoittaa Turun yliopistolle 100 000 euroa

06.06.2022

Sundells stiftelse kohdentaa lahjoituksensa lääketieteelliselle koulutusalalle. Lahjoituksella säätiö osallistuu myös valtion vastinrahakampanjaan.

Kommunalrådet C.G. Sundells stiftelse sr on turkulainen säätiö, joka tukee lasten ja nuorten terveyttä, mahdollisuuksia harrastustoimintaan sekä muuta lasten ja nuorten kehitystä tukevaa toimintaa.

– Säätiömme tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Tähän liittyy myös lasten kehitykseen, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvän korkeatasoisen tutkimuksen tukeminen, kertoo Sundells stiftelse -säätiön asiamies Tony Jäntti.

Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Pekka Hänninen iloitsee Sundells stiftelse -säätiön lahjoituksesta:

– Kiitämme säätiötä saamastamme lahjoituksesta ja tuesta Turun yliopistolle. Lahjoitusvarojen avulla voimme kehittää monipuolista lapsiin, nuoriin ja perheisiin kohdistuvaa tutkimustamme esimerkiksi neuropsykologiseen kehitykseen, stressinsäätelyyn, vanhemman ja lapsen vuorovaikutukseen sekä yleisiin lasten pitkäaikaissairauksiin liittyen.

Carl Gustaf Sundell oli lähtöisin vaatimattomista oloista Turunmaan saaristossa, mutta päätyi yhdeksi Suomen tekstiilialan merkittävimmistä kehittäjistä 1800-luvulla. Puuvillatehtaiden johtajana hän keräsi varallisuutta ja laati eläkepäivinään lahjakirjan, jonka pohjalta hänen nimeään kantava säätiö perustettiin vuonna 1924. Lahjoituksellaan Turun yliopistolle säätiö jatkaa C.G. Sundellin pitkää hyväntekeväisyys- ja lahjoitusperinnettä.

Kesäkuun 2022 loppuun asti jatkuvalla vastinrahakaudella yliopistolle tehdyt lahjoitukset saavat valtion vastinrahan muodossa lisäkertoimen. Valtion vastinrahan myötä Turun yliopistolle tehdyn lahjoituksen vaikuttavuus lisääntyy entisestään. Lahjoituksen voi kohdistaa yliopistolle yleisesti tai jollekin koulutusaloista. Yliopistolle tehdyt vähintään 850 euron lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia.

Luotu 06.06.2022 | Muokattu 17.06.2022