Korkean osaamisen oltava kasvun lähde myös jatkossa

09.11.2015

Säilyykö korkea osaamistaso ja kilpailukyky ‒ yliopistokoulutus ja tutkimus elinkeinoelämän kilpailukyvyn perustana -seminaarissa keskusteltiin maanantaina 9.11. korkeakoulukentän uudistusten vaikutuksista ja mahdollisuuksista elinkeinoelämälle erityisesti maakunnan näkökulmasta.

​Varsinais-Suomen liiton maakunnan yhteistyöryhmän koulutusjaosto järjesti keskustelutilaisuuden koulutusalan ammattilaisille, elinkeinoelämän edustajille ja maankunnan päättäjille. Tilaisuudessa keskusteltiin siitä, miten yliopistojen ja tutkimuksen resursseihin kohdistuvat säästöt, uudistukset ja kehittäminen vaikuttavat suomalaisen osaamisen tilaan ja elinkeinoelämän kilpailukykyyn.

Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen esitteli tilaisuudessa korkeakoulutuksen rahoitusnäkymiä ja suomalaisen osaamisen tilaa. Lehikoinen huomautti, että vaikka Suomessa on pitkään voitu luottaa osaamisen ja tutkimus- ja innovaatiotoiminnan korkeaan kansainväliseen tasoon, on syytä huomioida, että osaamisperusta ei enää ole kasvussa. Samaan aikaan monissa muissa maissa kehitys on positiivisempaa. Esimerkkinä Lehikoinen kertoi, että Suomessa valtaosan tutkimus- ja innovaatiotyöstä tekevät muut kuin korkeimman koulutuksen saaneet tohtorit.

Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänäsen mukaan yliopistoilla ja elinkeinoelämällä onkin ratkaistavanaan yhteinen ongelma: miten tohtorit saataisiin tehokkaammin elinkeinoelämään ja nostamaan suomalaista yhteiskuntaa osaamisen ja tiedon seuraavalle portaalle.

‒ Kun kasvua haetaan useammalta kuin yhdeltä tai kahdelta alueelta, täytyy taata riittävän korkea koulutus useammalla kuin yhdellä tai kahdella alalla. Kun lisäarvoa haetaan koulutuksesta, se syntyy monialaisuudesta ja syvällisestä poikkitieteellisyydestä.

Kaksi vuotta toiminnassa olleen Auria Biopankin strategiajohtaja Minna Hendolin kertoi tilaisuudessa vahvassa kasvussa olevan lääke- ja bioalan nykytilanteesta ja mahdollisuuksista. Kansallisesti ja kansainvälisesti tunnistettu alueen edelläkävijyys perustuu pitkälti Turun yliopiston vahvuuksiin bio- ja lääketieteissä.

‒ Maailmalla on terveysalalla isoja trendejä, esimerkiksi yksilöllistetty lääketiede sekä datapohjainen päätöksenteko, jotka tarjoavat mahdollisuuksia alueen yrityksille, myös pienemmille ja uusille toimijoille. Mahdollisuudet haastavat yhdistämään eri alojen osaamista horisontaalisesti ja laaja-alaisuutta tarvitaan. 

Tilaisuudessa puheenvuoron pitivät lisäksi maakuntajohtaja Kari Häkämies, Åbo Akademin rehtori Mikko Hupa, kansanedustaja Ilkka Kanerva ja Mayer Turku Oy:n henkilöstöpäällikkö Arto Helin.

TS

Luotu 09.11.2015 | Muokattu 09.11.2015