Lääketieteellisen tiedekunnan uudet dekaanit: ”Avoimuudella eteenpäin”

21.08.2019

Elokuun alussa lääketieteellisessä tiedekunnassa aloitti uusi dekanaatti. Dekaani Pekka Hännisen rinnalla tiedekuntaa toimikaudella 1.8.–31.12.2019 luotsaavat tutkimusvaradekaani Markus Juonala ja perustutkintokoulutusvaradekaani Sanna Salanterä. Tulevalle kaudelle dekaanit suuntaavat yhteistyötä, tiimihenkeä ja monialaisuutta korostaen.

Pekka Hänninen: ”Meillä on upea tiedekunta”

Professori Pekka Hänninen on toiminut useaan otteeseen lääketieteellisen tiedekunnan varadekaanina, jolloin hänen vastuualuettaan ovat olleet etenkin tilat ja infrastruktuurit. Nyt dekaanikaudellaan Hänninen aikoo panostaa toiminnan läpinäkyvyyteen sekä yhteistyön vahvistamiseen erityisesti muiden tiedekuntien, sairaanhoitopiirin ja paikallisten korkeakoulujen välillä.

– Me olemme alueena näkyvyyttämme suurempi kansallinen ja kansainvälinen toimija, Hänninen korostaa.

Dekaanin toimen ja lääketieteellisen fysiikan ja tekniikan professuurin vastuiden vastapainoksi Hänninen tarttuu mielellään kesäkaudella purjekoneen ohjaimiin. 

– Ilmassa vietetty aika antaa uudenlaista perspektiiviä moniin arjen pulmiin. Etäisyyttä tarjoaa myös piilopirtti Italian maaseudulla, jonne matkustamme aina aikataulujen niin salliessa, Hänninen kertoo. 

Markus Juonala: ”Joukkue olemme me”

Sisätautiopin professori Markus Juonala toimii tulevalla kaudella tutkimuksen ja jatkokoulutuksen varadekaanina. Hänen tonttiaan ovat tieteellinen jatkokoulutus, täydennyskoulutus sekä erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutus. Hän on myös dekaanin sijainen tämän ollessa estyneenä.
Juonalan tavoitteena varadekaanina on jatkaa tiedekunnan eri tohtoriohjelmien kehittämistä sekä vahvistaa tiedekunnan ja yliopistosairaalan yhteistyötä.

– Joukkue olemme me! Juonala tiivistää filosofiaansa.

Palauttavaa vaihtelua lääkärin, tutkijan, opettajan ja hallintoihmisen roolit sisältävälle työlle tuovat pallopelit, lenkkeily ja perheen kanssa puuhailu.

Sanna Salanterä: ”Monialaisuus on vahvuutemme”

Kliinisen hoitotieteen professori Sanna Salanterä toimii dekanaatissa perustutkintokoulutuksen varadekaanina. Hänen vastuualuettaan on perustutkintokoulutuksen hallinnon lisäksi myös koulutuksen kehittäminen yhdessä muiden toimijoiden kanssa. 
Salanterä haluaakin panostaa etenkin tiedekunnan eri koulutusohjelmien opetuksen kehittämiseen sekä monitieteiseen ja monialaiseen koulutukseen.

– Tiedekuntamme vahvuus on monialaisessa koulutuksessa ja tiiviissä yhteistyössä eri koulutusohjelmien välillä, Salanterä sanoo.
Salanterä viettää vapaa-aikaansa merellä, voimistellen ja lapsenlapsien elämää seuraillen. 

– Meri, saaristo ja sen luonto antavat inspiraatioita tieteen tekemiseen ja arkeen. Voimistelulla ja lastenlasten kanssa leikkimällä taas voi purkaa tehokkaasti stressiä, Salanterä summaa. 

Teksti ja kuva: Tilda Junko

Luotu 21.08.2019 | Muokattu 22.08.2019