Lääkeyritys Roche etsii yhteistyömahdollisuuksia Turun terveyskampuksen kanssa

02.01.2017

Lääkeyritys Roche Oy:n johtoryhmä tutustui 16.12. Turun terveyskampuksen toimintaan ja kartoitti yhteistyömahdollisuuksia turkulaisten terveysalan toimijoiden kanssa. Päivän ohjelmaan kuului seminaari ja tutustuminen valtakunnalliseen PET-keskukseen.

​Toimitusjohtaja Titus Gylvin esitteli Rochen toiminta Suomessa ja kansainvälisesti.

Turun terveyskampus on Turun yliopistollisen keskussairaalan ympärille keskittyvä Turun yliopiston, Åbo Akademin, Turun ammattikorkeakoulun sekä Yrkeshögskolan Novian yhteistyöryhmittymä. Sen yhtenä tarkoituksena on tutkimus- ja innovaatiotoiminnan vahvistaminen alueella.

Terveyskampuksen toimintaa esitelleen seminaarin avannut Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen korosti Terveyskampuksen toimijoiden yhteistyön tiiviyttä ja kampuksen kompaktia kokoa. Yhteistyötä eri korkeakoulujen ja sairaanhoitopiirin välillä on tehty monilla eri tasoilla ja sillä on pitkät perinteet.

− Terveyskampus tiivistää tätä yhteistyötä entisestään, Väänänen tähdensi.

Åbo Akademin vararehtori Niklas Sandler puolestaan korosti puheenvuorossaan terveyskampuksen roolia moniammatillisena osaamiskeskittymänä, joka tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön koulutukselle ja tutkimukselle.

− Tavoitteenamme on parhaan synergiaedun saavuttaminen, Sandler tiivisti.

Yritysyhteistyön ja innovaatiotoiminnan kehittäminen keskiössä

Tutkimus- ja koulutusyhteistyön edistämisen lisäksi terveyskampuksen tavoitteena on alueen yritysyhteistyön ja innovaatiotoiminnan kehittäminen. Rochen vierailu on osa tätä kehitystyötä.

Turun alue onkin lääketeollisuuden ja biotekniikan huipulla. Tämä on selvää myös Rochelle, joka jo tekee yhteistyötä paikallisten toimijoiden kuten Auria Biopankin kanssa. Roche Oy:n toimitusjohtaja Titus Gylvin vaikuttuikin Terveyskampuksen toiminnasta ja infrastruktuurista.

– On selvää, että monella tutkimuksen alalla Turussa tehdään kansainvälisesti huippuluokan tutkimusta. Poikkeuksellisen Turusta terveysalan keskittymänä tekee vireä tutkimuksen ympärille syntynyt yritystoiminta. Olemme todella vaikuttuneita siitä, miten Turussa on tunnistettu yritysyhteistyön mahdollisuudet ja siitä tarmosta, jolla yhteistyötä viedään eteenpäin, sanoi Gylvin.

Rochella on pyrkimys parempien hoitojen kehittämiseen ja uusien kumppanuuksien löytämiseen.

− Tässä intressimme Terveyskampuksen kanssa ovat yhteneväiset, Gylvin jatkoi.

Investoinnit tutkimukseen merkittäviä

Roche on yksi maailman suurimmista terveysalan yrityksistä ja sen vuosittaiset investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen ovat noin yhdeksän miljardia euroa.  Yritys on maailman johtava syöpälääkkeiden kehittäjä ja sen muita fokusalueita ovat neurosairaudet, immunologiset sairaudet, silmäsairaudet ja hengityssairaudet.

− Investoimme vahvasti tutkimukseen ja tavoitteemme on olla mukana edistämässä tiedettä, Gylvin tiivisti.

Rochella onkin yli 190 kansainvälistä yhteistyökumppania tutkimus- ja tuotekehitystoiminnassa, ja se kartoittaa jatkuvasti uusia mahdollisuuksia yhteistyöhön. Gylvin mainitsi puheenvuorossaan kansainvälisistä korkeakoulukumppaneista esimerkkeinä Harvardin yliopiston, MIT:n ja Karoliinisen instituutin.

Terveyskampuksen johtoryhmän puheenjohtaja, lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Pentti Huovinen uskoo yhteistyön Terveyskampuksen ja lääkealan toimijoiden kanssa kasvavan entisestään.

– Yhteistyö kansainvälisten lääkealan toimijoiden kanssa tarjoaa mahdollisuuden vahvuusalueidemme, lääkekehityksen, diagnostiikan ja kuvantamisen esittelemiseen. Monilla kampuksen toimijoilla on jo aikaisemmin ollut hyvää yhteistyötä Rochen kanssa, totesi Huovinen.

Rochen vaikuttavuus maailmanlaajuisesti on merkittävä − se hoitaa 25:tä miljoonaa potilasta vuosittain. Yrityksellä on 120-vuotias historia ja se toimii yli sadassa maassa ympäri maailman. 

− Menestys riippuu ideoista ja tekijöistä. Tässä tarvitsemme yhteistyötä tiedeyhteisön kanssa, Rochen Gylvin tähdensi.

Joulukuun tilaisuus ei jääne vain yksittäiseksi vierailuksi, vaan yhteistyöalueiden konkreettinen suunnittelu jatkuu heti vuoden vaihteen jälkeen.

 

Teksti ja kuva: Tilda Junko

Luotu 02.01.2017 | Muokattu 02.01.2017