Länsi-Suomen Osuuspankki lahjoittaa miljoona euroa Satakunnan elinvoiman tukemiseen

26.11.2015

Länsi-Suomen Osuuspankki lahjoittaa Turun ja Tampereen yliopistoille sekä Tampereen teknilliselle yliopistolle miljoona euroa. Yliopistojen varainhankintaan varatun valtion vastinrahan myötä lahjoituksen arvo saattaa nousta neljään miljoonaan euroon.

​Länsi-Suomen Osuuspankki kohdistaa suurlahjoituksen Porin yliopistokeskuksessa toimiville Turun ja Tampereen yliopistoille sekä Tampereen teknilliselle yliopistolle. Turun yliopistolla on Satakunnassa toimintaa lisäksi Rauman opettajankoulutuslaitoksessa.

Länsi-Suomen Osuuspankin edustajisto painottaa, että lahjoitus on paras tapa edistää Satakunnan kokonaisvaltaista taloudellista kehitystä ja elinvoimaisuutta. Edustajisto korostaa tehokkaasti toimivan yliopistoyhteisön ja erityisesti uusien osaajien vaikutusta alueen kehitykselle.

– Yliopistot tuottavat toiminta-alueilleen osaajia, uutta tietoa ja hyödynnettäviä innovaatioita. Haastavana taloudellisena aikana Länsi-Suomen Osuuspankin lahjoitus on merkittävä panostus koko alueen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin kehittämiselle, Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen sanoo..

Valtio on varautunut tukemaan yliopistojen varainhankintaan tehtyjä lahjoituksia kolminkertaisella vastinrahalla. 

Teksti: Tuomas Koivula
Kuva: Mikko Viitapohja

Luotu 26.11.2015 | Muokattu 26.11.2015