Liiketoiminta voi palvella hyvää ikääntymistä

02.04.2014

Secure Ageing Innovations (SAGE) 2012-2014


Liiketalouden ja lääketieteen näkökulmat yhdistävässä, Tekesin rahoittamassa kaksivuotisessa Secure Ageing Innovations (SAGE) -tutkimushankkeessa analysoitiin hyvää ja turvallista ikääntymistä edistäviä innovatiivisia liikeideoita ja niiden levittämistä laajemmin. Erityisenä huomion kohteena olivat systeemitason tekijät, jotka vaikuttavat innovaatioiden laajempaan käyttöönottoon. Tutkimuksessa kuultiin ikääntyneitä ja heidän omaisiaan sekä alan yrittäjiä, työntekijöitä, johtajia, päättäjiä ja asiantuntijoita.

Innovatiivisten ratkaisujen syntymistä pyrittiin projektissa helpottamaan rikkomalla toimijoiden välisiä raja-aitoja ja tukemalla verkostomaista yhdessä luomisen prosessia. Projektin ensimmäinen vaihe keskittyi innovatiivisten ratkaisujen luomiseen, ja projektin seuraavissa vaiheissa pyrittiin tunnistamaan niitä konkreettisia tekijöitä, jotka ovat ratkaisevia innovaatioita käyttöön otettaessa.
Ikääntymiseen liittyviä liiketoimintamahdollisuuksia ei osata hyödyntää, ja innovaatioiden tekemisen ja levittämisen tiellä on ongelmallisia ajattelutapoja. Tarvitaan asenteiden ja ajattelutapojen muutosta. Esimerkiksi yleiseen markkinointiajatteluun pesiytynyt nuoruuden ihannointi ei ole ajan tasalla eri sukupolvien kuluttajakäyttäytymisessä tapahtuneiden muutosten kanssa. Yhtälailla julkisen ja yksityisen sektorin vastakkainasettelu voi estää markkinoiden toiminnan sekä asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaiset ratkaisut.

Järjestelmätason rakenteelliset esteet eivät jätä tilaa tuoreille ratkaisuille ja palvelujärjestelmää monipuolistavalle uudelle liiketoiminnalle. Samalla yrittäjyys ja julkisorganisaatioiden yrittäjämäinen kehittäminen joutuvat ahtaalle. Kyse ei ole tuote- tai palveluinnovaatioiden puutteesta, vaan tarvitaan sosiaalista innovaatiota tuoda olemassa olevat konseptit markkinoille hyväksyttävällä tavalla. Yhteiskunnallinen yrittäjyys on yksi keino yhdistää toisiinsa yrittäjyyden resurssit ja missio yhteiskunnan muuttamisesta tilanteessa, jossa olemassa olevat instituutiot ja markkinat eivät ole onnistuneet tyydyttämään ikääntyneiden tarpeita.

 

Projektin loppuseminaari tammikuussa 2014


SAGE -tutkimusprojektin loppuseminaarissa keskusteltiin tutkimuksen tuloksista sekä kyseenalaistettiin käsityksiä innovaatioiden synnyttämisestä ja levittämisestä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Seminaarin teemana oli "Kuinka luoda tilaa innovaatioille ja liiketoiminnalle hyvän ikääntymisen mahdollistamiseksi?"

Seminaarin aluksi Jarna Heinonen puhui SAGE-projektin kokemuksista ja tuloksista. Alustusta seurasi Proud Age –koordinaattori, työyhteisövalmentaja Anna Pylkkäsen puheenvuoro "Vanhuuden vallankumouksella menestykseen”, mistä päätoimittaja Anna-Liisa Hämäläinen Oma Aika –lehdestä jatkoi aiheella ”Asenne ratkaisee”. Seminaarin päätti Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kehitys- ja varajohtaja Olli Hietanen kaavoihin kangistuneita ajattelutapoja ravistelleella esityksellään ”Ikääntyminen innovaatioiden ajurina – hyvinvointipalveluiden tulevaisuuskuvia”.

Luotu 02.04.2014 | Muokattu 02.04.2014