Lupaava uusi hoito vakavan keuhkovamman parantamiseksi

03.02.2014

Turun yliopistosta johdetussa tutkimuksessa löydetty hoitomuoto vähentää merkittävästi keuhkojen vajaatoiminnasta kärsivien kuolleisuutta.

​Yksistään Euroopassa, USA:ssa ja Japanissa vuosittain 300 000 - 400 000 ihmiselle aiheutuu keuhkojen vajaatoiminta. Heistä kolmannes kuolee tautiin. Keuhkojen vajaatoiminta syntyy keuhkovamman seurauksena. Keuhkovammoja voivat aiheuttaa esimerkiksi infektiot, onnettomuudet tai leikkaukset.

Keuhkojen vajaatoimintaan ei ole olemassa lääkehoitoa, ja potilaille voidaan tarjota ainoastaan elintoimintoja tukevaa teho-osastohoitoa

Tuoreessa tutkimusjulkaisussa professori Sirpa Jalkasen tutkimusryhmä pystyi tunnistamaan mekanismin, joka ylläpitää keuhkojen verisuonien toimintaa.

– Tämän mekanismin avulla voidaan estää keuhkovamman syntyä, Jalkanen sanoo.

Löytö perustuu ryhmän jo toistakymmentä vuotta sitten tekemän alkuperäishavainnon pitkäjänteiseen jalostamiseen. Tutkijat huomasivat, että tietty lääkeaine, interferoni-beta, edistää keuhkoja suojelevan molekyylin toimintaa. 

Nyt julkaistussa tutkimuksessa kansainvälinen tutkimusryhmä havaitsi lääkeaineen pienentävän merkittävästi keuhkojen vajaatoiminnasta kärsivien potilaiden kuolleisuutta.

– Interferoni-betan antaminen pienensi kuolleisuutta peräti 81 prosenttia verrokkiryhmään verrattuna. Hoidon ansiosta myös keskeisten elinjärjestelmien toiminta vaati vähemmän tukihoitoa, Jalkanen kertoo.

Näiden lupaavien kliinisten kokeiden tulosten perusteella on aloitettu laajemman hoitokokeen valmistelut osittain EU:n tukemana.

Tutkimustulokset julkaistiin kansainvälisesti arvostetussa The Lancet Respiratory Medicine -julkaisusarjassa.

>> Tiivistelmä julkaisusta

Tuomas Koivula

Luotu 03.02.2014 | Muokattu 03.02.2014