Maaherran makasiinissa hyväntekeväisyyshuutokauppa ja avoimet ovet 22.10.

17.10.2016

Turun Yliopistosäätiö järjestää Maaherran makasiinin (Henrikinkatu 10) pihalla lauantaina 22.10.2016 klo 13.00 alkaen (näyttö klo 12.30) hyväntekeväisyyshuutokaupan.

​Lauantaina huutokaupataan säätiölle testamenteilla tullutta irtaimistoa. Huutokaupasta saatavat varat kartuttavat lyhentämättömänä testamentin tekijöiden nimikkorahastoja. Meklarina toimii toimitusjohtaja, Turun yliopiston alumni Pauli Aalto-Setälä. Tilaisuudessa on musiikkia ja Maaherran makasiinin historiaan ja peruskorjaukseen liittyviä henkilöhaastatteluja.

Turun Yliopistosäätiön toimistossa on huutokaupan aikana avoimet ovet. Yliopistosäätiön toimiston tiloissa on sijainnut aiemmin muun muassa monen turkulaisen tuntema postikonttori, Turku 11 Huutokauppayleisö pääsee pihalle maaherran vaunuvajan ovesta. Vaunuvajaan ollaan remontoimassa taidegalleriaa.

Turun historiallisen keskustan näkyvä maamerkki, Maaherran makasiini, on uudistumassa. Galleristi Frej Forsblomin galleria avataan vanhimpaan osaan, arkkitehti Charles Bassin suunittelemaan siipeen marraskuussa. Peruskorjaus valmistuu maaliskuussa 2017, jonka jälkeen tiloissa aloittaa muun muassa ravintola. Keväällä ilmestyy kulttuurihistorioitsija Rauno Lahtisen kirja sekä rakennuksesta että sen ympäristöstä. Maaherran makasiini on Turun Yliopistosäätiön ja Turun yliopiston yhteisessä omistuksessa.

>> Maaherran makasiinin tiloihin nykytaiteen galleria


TK
Kuva: Hanna Oksanen

Luotu 17.10.2016 | Muokattu 17.10.2016