Matkapuhelin koetaan työtä ja parisuhdetta merkittävämmäksi

25.02.2015

Suomalaiset arvostavat uutta teknologiaa enemmän kuin ennen. Myös vapaa-ajan ja mukavan elämän merkitys on korostunut viime vuosina.

 

​Uusi teknologia on mullistanut suomalaisten elämäntapa- ja kulutusasenteet kaikissa väestöryhmissä, ilmenee hiljattain valmistuneesta tutkimuksesta. Turun yliopiston taloussosiologian tutkijoiden teettämässä kyselytutkimuksessa kartoitettiin 18–74 -vuotiaiden suomalaisten asenteita elämän eri osa-alueita kohtaan.

– Matkapuhelin koetaan nykypäivänä tärkeämmäksi asiaksi kuin työ tai parisuhde. Myös internet-yhteyttä pidetään vuosi vuodelta välttämättömämpänä. Samaan aikaan perinteiset mediavälineet, kuten televisio ja sanomalehti ovat menettäneet merkitystään ihmisten arjessa, kertoo taloussosiologian tohtorikoulutettava Aki Koivula Turun yliopistosta.

Tutkimusaineisto osoittaa, että suomalainen arvo- ja asenneilmapiiri on muuttunut melkoisesti viimeisen 15 vuoden aikana. Aivan viime vuosina vapaa-ajan ja mukavan elämän merkitys on korostunut yhä enemmän. Toisaalta suomalaiset arvostavat aikaisempaa vähemmän taloudellista tasa-arvoa ja maailmanrauhaa.

– Suomalaisen asenneilmapiirin muutoksia kuvastaa sekin, että tietoturvaongelmat rinnastetaan sotilaallisten konfliktien ja epävakaiden taloussuhdanteiden kaltaisiin yhteiskunnallisiin riskeihin. Tätä kehitystä voidaan tulkita siten, että teknologiset riskit askarruttavat yhä useampia suomalaisia, Koivula sanoo.

Yli 60-vuotiaiden arvomaailma on pehmeämpi

Tutkimuksesta selviää, että kulutusasenteissa on suuria eroja ikäluokkien välillä. Vaikka perinteisten medioiden merkitys on vähentynyt koko väestön tasolla, yli 60-vuotiaat kokevat sanomalehden edelleen tärkeäksi.

– Myös erilaisten asioiden arvostaminen vaihtelee iän mukaan. Yli 60-vuotiaiden arvomaailma näyttäisi olevan pehmeämpi kuin muiden ikäluokkien, Koivula toteaa.

Poliittisessa ilmapiirissä muutoksia on tapahtunut vain vähän. Koivulan mukaan tutkimuksen tuloksissa näkyy kuitenkin selkeästi se, että viiden viime vuoden aikana suomalaista poliittista kenttää on alkanut hallita neljä keskisuurta puoluetta ja vasemmistopuolueiden kannatus on laskenut.

Tutkimusaineisto mahdollistaa ainutlaatuisen vertailun

Suomi 2014 – kulutus ja elämäntapa -tutkimuksen aineisto mahdollistaa ajallisten vertailujen tekemisen. Suomalaisten asenteita kartoittava kysely on jatkoa vuosien 1999, 2004 ja 2009 vastaaville kyselyille.

– Aineisto tarjoaa yhdessä kolmen aikaisemmin kerätyn kyselyn kanssa ainutlaatuisen mahdollisuuden analysoida suomalaisen väestön asenneilmapiirin muutoksia.  Kyselystä saamme tärkeää tietoa kulutus- ja elämäntavan muutoksista sekä velkaantumisen, taloudellisen toimeentulon ja sosiaalisen huono-osaisuuden vaikutuksista eri väestöryhmissä, Koivula sanoo.

Postikyselynä toteutettu tutkimus lähetettiin noin 3000 suomalaiselle. Aineisto kerättiin Turun yliopiston taloussosiologian oppiaineessa kesällä ja syksyllä 2014 yhteistyössä Turun yliopiston ja Jyväskylän yliopiston sosiologian oppiaineiden kanssa.

– Tutkimusaineisto kertoo esimerkiksi ihmisten tekemistä arkielämän valinnoista sekä muuttuneesta yhteenkuuluvuuden tunteesta omaan lähiympäristöön, perheeseen, ystäviin ja verkkoyhteisöihin. Sen avulla on mahdollista vertailla myös suomalaisten muuttuvaa suhtautumista yhteiskunnallisiin instituutioihin 2000-luvulla, Koivula huomauttaa.



JV
Kuva: Jeshoots

Luotu 25.02.2015 | Muokattu 29.07.2021