Media menneestä kertomassa

14.01.2013

Uutuusteos johdattaa mediahistoriallisen tutkimuksen monialaisiin näkökulmiin.

​Erkka Railon ja Paavo Oinosen toimittaman Media historiassa -teoksen julkistamista juhlittiin Sirkkalassa perjantaina 11.1.2013.

​Historiantutkijat hyödyntävät usein mediaa tutkimuksensa materiaalina, samalla kun mediatutkijoiden aiheet ovat monesti tulleet lähelle historian tutkimusalaa.

Erkka Railon ja Paavo Oinosen toimittama Media historiassa -teos paneutuu mediahistoriallisen tutkimuksen menetelmiin ja tuo ensimmäistä kertaa yhteen tutkimusaloja yhdistäviä metodeja ja näkökulmia.

- Teos kartoittaa 1900-luvun aikana tapahtunutta yhteiskunnan medioitumista, ja tarkastelee tämän merkitystä historiantutkimuksen näkökulmasta. Maailmankuvaamme muokkaava media on yhä voimakkaammin läsnä ihmisen arjessa, joten median merkitys historiantutkimuksessa on korostunut kaiken aikaa, Railo kuvaa.

Teoksessa tarkastellaan erityisesti sanoma- ja aikakauslehtien sekä radio- ja televisio-ohjelmien hyödyntämistä median historian tutkimuksessa.

Teoksessa pohditaan millaisia unohtamisen, muistamisen ja vallan tuottamisen paikkoja mediat ovat. Artikkeleissa tarkastellaan esimerkiksi poliitikkojen henkilökuvia yhteiskunnallisen vallan tuottamisen välineinä, tiedotusvälineiden merkitystä Ranskan ulkopolitiikassa 1900-luvulla sekä mediaa kulttuurisen muistin muovaajana.

Media historiassa on ensimmäinen aihetta käsittelevä suomenkielinen teos, ja se on tarkoitettu kaikille median ja historian tutkimuksesta kiinnostuneille. 

Erkka Railo työskentelee erikoistutkijana Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksessa ja Paavo Oinonen toimii tutkijana Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineessa. Teoksen on julkaissut Turun Historiallinen Yhdistys. 

 

LR

 
Luotu 14.01.2013 | Muokattu 14.01.2013