MERIMERKIT ja tekemisen mainingit

22.09.2026

TSE Porin toteuttama Merimerkit-hanke on päättymässä. Se on lähes neljä vuotta tiivistänyt meriteollisuuden toimintaympäristöä tuomalla meriteollisuusyrityksiämme yhteen monin eri tavoin. Hanke on avannut polkuja kansainvälisille markkinoille tiedonhakumatkoilla ja vierailuilla, tarjonnut koulutusta kriittisiltä osaamisaloilta sekä näin vahvistanut alan kumppanuuksia ja edistänyt yritysten kansainvälistymistä. Hankkeen saavutuksia ja syntynyttä yhteistyötä tarkasteltiin ja juhlistettiinkin Porissa viime viikolla kaksipäiväisen päätöstapahtuman merkeissä. Siellä monen mielessä pyöri kysymys ”Mitä nyt?”. Merimerkit-hankkeen aloittama meriteollisuusyhteistyö on saamassa jatkoa vasta käynnistyneen Merimerkit+-sisarhankkeen muodossa, tosin sen kohteena on enemmänkin yritysten työntekijät kuin yritykset sekä päämääränä lisäosaajien saaminen alalle. Merimerkit-hanke on osa samannimistä Lahden Seutu Oy:n koordinoimaa ryhmähanketta.

Merimerkit siltana tulevaisuuteen

Merimerkit on viitoittanut tietä monessakin mielessä. Se on toiminut menneen ja tulevan yhdistäjänä paitsi yli kolmellesadalle yrityksille myös samannimisten osa- ja päähankkeitten päälliköille. Merimerkkien juuret ulottuvat vuoteen 2018, jolloin kuvassa näkyvät Anne E. Suominen ja Ville Uimonen kohtasivat Turun Navigate-messuilla. Siitä alkoi yhteistyöhankkeen pitkä taival, jota he tahoillaan johtivat Turun yliopiston silloisessa Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskuksessa (MKK) ja niin ikään silloisessa Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:ssä. Sittemmin ovat molemmat tahot käyneet läpi organisaatiomuutoksen, mutta Merimerkit on pysynyt vakaasti kurssillaan. MKK:n osahanke muutti Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikköön jo ennen virallista alkamistaan ja vielä aivan viime metreillä muuttui päähankkeenkin osoite LADECista Lahden seutu – Lahti Region Oy:ksi (1.7.2026 alkaen) Annen ja Villen johdattelemina.

Meriteollisuuden tila maassamme ei ollut huono Merimerkkien syntyaikoinakaan. Silloin erityisesti risteilijärintamalla puskettiin lujaa, toki rakennettiin myös lauttoja ja sotalaivoja. Koronapandemia toi notkahduksen etenkin risteilijärintamalle, mutta siitä elvyttiin suhteellisen nopeasti ja elpyminen kirittikin meriteollisuuden entistä suurempaan liikevaihtoon, aina vuoden 2023 11,7 miljardiin euroon. Merimerkit-hankkeeseen osallistuneet ovat päässeet aitiopaikalla seuraamaan tätäkin muutosta ja kokemaan muutoksen tuulet läheltä.

Merimerkit-hankkeen toteutusaikana on todistettu myös yleistä meriteollisuuden vahvistumista. Sitten tuon mainitun 2023-ennätysvuoden, on teollisuudenalan tilauspohja laajentunut ja moninaistunut. Aiemmin oli kantavana voimana risteilijätilaukset, mutta nykyään meriteollisuus voi nojata useampaan pylvääseen; mukaan on tullut vihreä siirtymä teknologioineen alati kiihtyvällä vauhdilla, jäänmurtajatilaukset ovat lisääntyneet, tilauksessa on useita viranomaisaluksia eikä sovi unohtaa entisestään vahvistuneita risteilijämarkkinoitakaan.

Toivottavasti Merimerkeissäkin aistittu positiivinen pöhinä ja tekemisen mainingit kantavat pitkälle tulevaisuuteen. Ainakin nykyiset telakoitten tilauskirjat viittaavat tähän.

Mitä Merimerkkien jälkeen?

Tunnelma 16.–17.9.2026 pidetyssä Merimerkkien päätöstilaisuudessa oli leikillinen ja hieman kaihoisa. Merimerkit-hanke on lähes nelivuotisen taipaleensa aikana koordinoinut kymmeniä erilaisia tapahtumia. Näihin on sisältynyt useita tiedonhakumatkoja eri puolelle Eurooppaa ja jopa Atlantin toiselle puolelle, kymmeniä lähi- tai verkkotapahtumia, lukuisia vierailuja meriteollisuusyrityksiin ja alan sidosryhmiin sekä useita informatiivisia koulutuksia kansainvälistyville yrityksille. Matkalla on tavoitettu satoja yrityksiä ja muita yhteistyökumppaneita ja tuettu heitä löytämään uusia polkuja meriteollisuudessa.

Päätöstilaisuudessa tuli selkeästi esiin, että Merimerkit-hanke on ollut tarpeellinen meriteollisuuden toimijoitten foorumi. Hanke on koskettanut niin montaa toimijaa alalla ja tavallaan jo muodostanut oman ekosysteeminsä tai ainakin eräänlaisen toiminta-alustan yhteiselle tekemiselle. Ääneen sanomaton kysymys ”Mitä Merimerkkien jälkeen?” leijui ilmassa tapahtuman ajan. Ainakin yksi konkreettinen silta päättyvän Merimerkit-hankkeen ja alkaneen Merimerkit+-hankkeen välillä on. Merimerkit-hankkeessa luotiin digitaalinen Marine Network -yrityskatalogi, joka palvelee maksutta kotimaisten yritysten kumppanien etsintää ja navigointia kansainvälisille laivanrakennusmarkkinoille. Se toimii samalla eräänlaisena käyntikorttina edustavine yritysesittelyineen. Jo yli 90 maamme meriteollisuusyritystä on käyttänyt katalogia liiketoimintansa esittelyyn. Kävijöitä katalogille kertynyt tähän mennessä jo yli 15 000 eri puolilta maailmaa. Marine Network -katalogi jatkaa yritysten ja niitten työntekijöitten palvelemista uuden Merimerkit+-hankkeen alla.

Päätöstapahtumassa luotiin katsaus paitsi meriteollisuuden nykyiseen tilaan ja toimijoihin, mutta myös suunnattiin katsetta tulevaan. Anne Suominen johdatteli väkeä vastikään alkaneeseen TSE Porin koordinoimaan Merimerkit+-hankkeeseen. Merimerkkien toiminta on suunnattu meriklusterin kilpailukyvyn ja elinvoimaisuuden vahvistamiseen. Merimerkit+ puolestaan painottuu meriklusterin osaamisen kehittämiseen ja uusien osaajien saamiseen. Saatiinpa salista vinkkejä tulevien aktiviteettien sisältöönkin: Merimerkkien selvityksissä havaittu osaajien pula kaipaisi ratkaisuja ja niitä voisi löytyä esimerkiksi benchmarkkauksen avulla.

Jatkoa meriteollisuuden yhteiskehittämiseen tuo myös Meyer Turun vetämä MERiON-veturihanke, jonka päämääränä on vahvistaa laivanrakennusteollisuutta kehittämällä uusia ratkaisuja risteilyaluksiin ja kelluviin infrastruktuureihin ekologisten, digitaalisten ja geopoliittisten muutosten keskellä. Veturihanke muodostaa avoimen ekosysteemin, johon kaikki halukkaat voivat hakeutua organisaatiomuodosta riippumatta. Se jatkaa juuri päättyneen NEcOLEAP-veturihankkeen vanavedessä.

Lopuksi

Merimerkit-hanketta on ansiokkaasti TSE Porissa johtanut erikoissuunnittelija Anne E. Suominen. Hän on päämäärätietoisesti luotsannut hanketta ja sen kymmeniä tapahtumia ja vierailuita sekä luonut ja pitänyt yllä yhteyksiä meriklusterin toimijoihin. Hanke onkin pitkälti Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa henkilöitynyt Anneen. Haluankin tässä yhteydessä onnitella kollegaani menestyneestä hankkeesta ja kiittää yhteistyöstä.

Teksti ja kuva: Kirsi Laitio, TSE Pori

MERIMERKIT

Merimerkit on Euroopan unionin osarahoittama ryhmähanke (R-00018), jonka hanketoteuttajina ovat Lahden seutu – Lahti Region Oy (30.6.2026 asti Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy) (Hankekoodi A80495) ja Turun yliopisto (Hankekoodi A80496). Hankkeen rahoitusviranomainen on Päijät-Hämeen liitto ja sitä rahoitetaan Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelma (EAKR) -ohjelmasta Uudenmaan liiton hoitaessa koodinoivan liiton tehtävää. Ylialueellisen ja ylimaakunnallisen hankkeen toteutusalueena on Päijät-Häme, Varsinais-Suomi ja Satakunta. Toteutusaika 1.1.2023–30.9.2026.

Luotu 22.09.2026 | Muokattu 22.09.2026