Mikael Jungner: Vakituinen virka on pahaksi vastavalmistuneelle

04.03.2013

Oma-aloitteisuus, luovuus ja intohimo ovat kansanedustaja Mikael Jungnerin avainsanat työelämään. European Job Day / Kampus -tapahtumassa puhuneen Jungnerin mukaan mielekäs työpaikka löytyy kyseenalaistamalla vanhentuneita sääntöjä ja tekemällä asioita, jotka todella innostavat.

​European Job Day / Kampus -rekrytointi- ja työelämätapahtuma kokosi 27.2. Mauno Koivisto -keskukseen eri alojen työnantajia ja työnhakijoita. Tapahtuman pääpuhuja Mikael Jungner puhui työelämään hakeutuville muuttuvan maailman vaikutuksista työnhakuun.
 
– Tähän asti työelämää ovat hallinneet tiukat säännöt ja normit, mutta maailman monimutkaistuminen pakottaa uudenlaiseen, luovaan yhteisöllisyyteen ja rajojen rikkomiseen, Jungner visioi.
 
Jungner kertoi oman urapolkunsa YLE:n toimitusjohtajaksi ja politiikan pariin tapahtuneen pitkälti sattuman kautta. Osallisina olivat niin opiskeluaikojen lounastapaamiset kiinnostavien ihmisten kanssa kuin lennokkaasti kirjoitetut tenttivastaukset.
 
– Ei ole turhia harrastuksia, olennaista on tehdä asioita joista pitää niin hyvin kuin pystyy. Kaikki aktiviteetti lisää onnekkaan sattuman mahdollisuuksia, Jungner sanoi.
 
Jungnerin mukaan työn tulisi nykypäivänä olla osa identiteettiä. Tämän saavuttamiseksi nuoren tulisi saada kokeilla eri mahdollisuuksia eikä juuttua työhön, johon ei ole täyttä kiinnostusta.
 
– Intohimoa ei voi teeskennellä, mutta sen voi löytää, Jungner tiivisti.

Luentoja ja työmahdollisuuksia

Rekrytointitapahtumassa oli tarjolla luentoja suomeksi ja englanniksi, kesä- ja kausityömahdollisuuksia sekä tietoa harjoittelupaikoista. Kansainvälistä työelämätietoa tarjosivat eurooppalainen työnvälityspalvelu EURES, kansainvälisen liikkuvuuden keskus CIMO sekä työnantajat yli kymmenestä Euroopan maasta.
 
 
Bangladeshista Turkuun opiskelemaan muuttaneet Mohammad Mubinur Rahman ja Md. Ferdhos Khan Liton kiittelivät tapahtumaa laajasta englanninkielisestä tietotarjonnasta.
 
– Kielimuuri on Suomessa suurin ongelma työnhaun kannalta, ja englanninkielistä tietoa työmahdollisuuksia on joskus vaikea löytää, he totesivat.
 
Toistaiseksi Rahman ja Liton keskittyvät kemian ja bioteknologian jatko-opintoihin, mutta he toivoivat tapahtuman antavan apua työnhaun suunnittelussa.
 
Kahdeksatta kertaa järjestetyn tapahtuman totuttivat Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto, EURES, Turun yliopisto, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu sekä Turun ammatti-instituutti.
 
Nora Uotila
Luotu 04.03.2013 | Muokattu 05.03.2013