Ministeri Orpo testasi aistiherkkyyttään Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksessa

13.03.2015

Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo tutustui 9.3. Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen (FFF) tutkimus- ja kehitystoimintaan.

​Ministeri Petteri Orpo (kuv. oik.) yhdessä lääketieteellisen tiedekunnan dekaanin Pentti Huovisen kanssa tutustumassa moniaistiseen ruokaelämykseen. 

​Kehittämiskeskus on osa Turun yliopiston lääketieteellistä tiedekuntaa, jossa tutkitaan ja kehitetään uusia hyvinvointiamme edistäviä elintarvikkeita yhdessä alueen yritysten kanssa.

Yksikkö tekee kansanvälisestikin tunnustettua tutkimusta terveellisten raaka-aineiden sairautta ennaltaehkäisevistä vaikutuksista sekä yksilöllisen maistamisen ymmärtämisestä. Moniaistinen tutkimusympäristö Aistila TM tarjoaa tutkimukselle ja yrityksille ainutlaatuisen tutkimusmenetelmän, jonka avulla päästään kiinni kuluttajamiellyttävyyteen vaikuttaviin kriittisiin tuoteominaisuuksiin.

– Koska FFF:än tutkimus- ja kehitystoiminta tähtää terveyden ja hyvinvoinnin lisääntymiseen, yksikön toiminnassa on suuressa roolissa myös yliopiston kolmas tehtävä, yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Esimerkiksi useat Turun päiväkodit ovat saaneet toteuttaa aistilähtöistä ruokakasvatusta yhdessä FFF:n kanssa. Turun Sanomien bloggaaja ”Vilja Varsinais-Suomesta” puolestaan kertoo kuluttajille uusista, terveellisistä ja paikallisista raaka-aineista ja niiden jalostajista, FFF:n johtaja Seppo Salminen kertoo.

Ministerin vierailu huipentui FFF:n aistilaboratorioon, jossa pääsee testaamaan yksilöllistä aistiherkkyyttä.


Teksti ja kuva: Mari Norrdal

Luotu 13.03.2015 | Muokattu 13.03.2015