Missä Turun yliopistosta valmistuneet ovat nyt? Maisterien ja tohtorien uraseurantakyselyt käynnissä

04.12.2017

Millaisissa tehtävissä valmistuneet työskentelevät vuoden päästä valmistumisestaan? Entä viisi vuotta työelämässä oltuaan? Tai kolme vuotta tohtorintutkinnon valmistumisen jälkeen? Loppuvuoden aikana lähes 5000 ylemmän korkeakoulututkinnon, lastentarhanopettajan tutkinnon tai tohtorintutkinnon suorittanutta saa Turun yliopistolta kyselyn, jolla seurataan työllistymistä.

​Marraskuun lopussa käynnistyneissä uraseurannoissa vuonna 2012 valmistuneet maisterit ja 2014 valmistuneet tohtorit pääsevät kertomaan, ovatko he tyytyväisiä tutkintoonsa työuransa kannalta. Samoihin aikoihin kyselyn saavat myös vuonna 2015–2016 valmistuneet maisterit.

– Valmistuneiden palaute on todella tärkeä pohja yliopisto-opetuksen kehittämiselle. Lisäksi tieto valmistuneiden urapoluista on arvokasta nykyisille ja tuleville opiskelijoille, kun he pohtivat opintojaan ja työmahdollisuuksiaan, tutkija Juha Sainio Turun yliopiston työelämäpalveluista kertoo.

Kyselyillä selvitetään työllistymisen laatua, eli sitä, kokevatko valmistuneet itse työllistyneensä koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Lisäksi kysytään myös minkälaisia taitoja tai osaamista he kannustaisivat nykyisiä opiskelijoita hankkimaan sekä muuta palautetta koulutuksesta.

Tutustu aiempien uraseurantojen tuloksiin

Turun yliopisto on seurannut valmistuneiden työllistymistä koko 2000-luvun ajan. Kyselyaineistojen selailuun on nyt kehitetty uudenlaiset interaktiiviset raportit, jotka helpottavat tiedon käyttöä.

– Tulosraporttien avulla tietoja voi tarkastella tiedekunnittain ja tutkinto-ohjelmittain. Aineistot antavat laajan kuvan valmistuneiden työurien ensimmäisistä vuosista. Lisäksi saamme tietoa muun muassa siitä, mikä työllistymiseen on vaikuttanut ja miten valmistuneet kokevat työnantajien arvostavan tutkintojaan. Valmistuneiden ääni kuuluu raporttien avulla entistä vahvemmin, projektisuunnittelija Minna Kankare Turun yliopiston työelämäpalveluista kuvaa.

Uraseurantakyselyt toteutetaan yhteistyössä yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden Aarresaari-verkoston kanssa. Yliopistoilla on koossa vertailukelpoista tietoa jo yli kymmenen vuoden ajalta.

Nyt käynnissä olevien kyselyjen tuloksia saadaan käyttöön alkuvuodesta 2018. Uraseurannan raportointia on kehitetty ESR-rahoitteisessa LATUA-hankkeessa.

>> Tutustu Turun yliopiston aiempien uraseurantakyselyjen tuloksiin

>> Uraseurantatietoja käytetään myös töissä.fi-palvelussa. Katso, millaisia nimikkeitä valmistuneilla on.

Teksti: Jenni Iivonen

Luotu 04.12.2017 | Muokattu 04.12.2017