Mobiililuennot mahdollistavat joustavan opiskelun

16.04.2014

Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen mobiililaitteilla katsottavat luennot ovat saaneet opiskelijoilta positiivista palautetta.

 

​Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskus on tuottanut opiskelijoiden käyttöön mobiililaitteilla katsottavia luentoja ensimmäisenä Turun yliopistossa. Aloite kännyköillä ja tableteilla katsottaviin luentoihin on tullut opiskelijoilta itseltään

– Lähdimme kehittämään opiskelijoilta tullutta aloitetta eteenpäin. Tänä keväänä alkaneet mobiililuennot ovatkin keränneet positiivista palautetta, yliopisto-opettaja Silja Keva kertoo.

Turun yliopistosta koordinoidaan yliopistojen valtakunnallista Aasia-verkostoa, ja osalle opiskelijoista verkko-opinnot ovat ainoa mahdollisuus suorittaa opintoja.

Tällä hetkellä kokonaisen 25 opintopisteen Aasia-kokonaisuuden voi suorittaa verkossa ilman kontaktiopetusta. Opetusmuotoja ovat verkkoluentojen lisäksi muun muassa keskustelualueilla tehtävät ryhmätyöt ja chatit.

Verkko-opetuksen kehitystyö on käynnissä myös monessa muussa yliopiston yksikössä. Esimerkiksi avoimessa yliopistossa, kauppakorkeakoulussa, yliopiston kirjastossa ja kielikeskuksessa pilotoidaan opetustallenteiden ja opetusvideoiden käyttöä opetuksessa.

 

Maria Ojanen

Luotu 16.04.2014 | Muokattu 19.07.2021