Modernistisen arkkitehtuurin korjaaminen kysyy luovuutta

​Turun yliopistossa järjestetty Modernistinen arkkitehtuuriperintö – ja sen korjaaminen -seminaari keräsi luentosalin täydeltä arkkitehtuurista kiinnostuneita kuulijoita Turun yliopistoon. Bryggman-säätiön ja Turun yliopiston järjestämässä seminaarissa 7.2.2014 pohdittiin sitä, mikä tekee modernistisesta rakennuksesta säilyttämisen arvoisen.

Maantieteen emeritusprofessori Harri Anderssonin mukaan modernistisen arkkitehtuuriperinnön säilyttäminen herättää ristiriitaisia tunteita.

– Jotkut suhtautuvat modernistisiin rakennuksiin jopa vihamielisesti, koska niiden koetaan uhkaavan historiallisempia rakennuksia, Andersson kertoo.

Modernististen rakennusten korjaaminen alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittavalla tavalla osoittautuu usein vaativaksi tehtäväksi. Anderssonin mukaan useita rakennuksia onnistuneesti korjattu, mutta haaste on suuri. Tekniset ratkaisut saattavat poiketa merkittävästi nykyisestä, ja siksi alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittavassa korjaamisessa tarvitaan luovuutta.

Suomalainen modernismi heijasteli yhteiskunnallista murrosta

Museoviraston yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsosen mukaan modernismin kauden suunnittelun ydinajatuksena oli luottamus arkkitehtuuriin ongelmien ratkaisijana.

– Pyrkimyksenä oli standardisoida rakentamista. Tyypillistä oli korostaa rakennusten järkevyyttä, sitä että rakennukset palvelevat jotain tarkoitusta, Jetsonen kertoo.

Modernistisen rakentamisen kultakausi ajoittui Suomessa 1940 luvulta 1970 luvulle. Yhteiskunta oli tuolloin voimakkaassa murroksessa, ja modernismi nähtiin hyvinvointivaltion merkkinä. Uusi rakentamistyyli tarjosi suomalaisille mukavuuksia. Standardisointi osaltaan vaikutti myös siihen, että niukoillakin resursseilla voitiin tehdä laatua.

Aikakaudella käytetyt materiaalit kehittyivät merkittävästi. 40- ja 50-lukujen tiilirakentaminen vaihtui puhtaaksi valettuun betoniin ja elementteihin. Usein suunnittelussa tavoiteltiin vain muutamia materiaaleja käyttämällä pelkistettyä monumentaalisuutta ja vahvoja muotoja.

Modernin rakentamisen suojeluun liittyy Jetsosen mukaan paradokseja. Moniin rakennuksiin liittyy vahvoja negatiivisia tunteita. Pitäisikö kielteiseksi koettua kuitenkin suojella?

– Modernistien rakentamisen yhtenä ajatuksena on myös ollut se, että rakennukset voidaan purkaa, kun niitä ei enää tarvita. Miten näitä rakennuksia nyt suojellaan ja säilytetään, Jetsonen pohtii.

Museovirasto toivoo huolellista harkintaa ja keskustelua, kun modernistisia rakennuksia kunnostetaan. Säilyttämisessä tulisi tarkastella erityisesti rakennusten ainutlaatuisuutta. Suomi on pullollaan elementtitaloja, joita kaikkia ei ole mielekästä säilyttää alkuperäisessä asussaan. Korjausrakentamisessa on hyvä pitää myös mielessä tilojen nykyinen käyttötarkoitus.

– Jos alkuperäisiä tiloja poistetaan, saatetaan rakennuksesta menettää jotain arkkitehtuurille olennaista. Toisaalta jos tiloille siinä muodossaan ei ole käyttöä, tilat on perusteltua muuttaa sopimaan nykyiseen käyttötarkoitukseen. Olennaista on kuitenkin käydä laajaa keskustelua siitä, mikä rakennuksen modernismissa on tärkeää, Jetsonen painottaa.

Viipurin kirjaston korjauksissa säilytettiin myös neuvostoajan korjausratkaisuja

Teemu Tuomi N-R-T arkkitehdeista esitteli seminaarissa toimistonsa suunnitelmia Turun yliopiston Aarne Ervin suunnitteleman, 1954–1958 valmistuneen rakennuskompleksin korjaamiseksi. Rakennuksissa oli suuria teknisiä ongelmia esimerkiksi rapautuneissa julkisivuelementeissä. Toisaalta rakennukset olivat osoittautuneet toimiviksi yliopistokäytössä.

Korjaukset suunniteltiin hienovaraisesti ja tyylikkäästi. Useimmissa hankkeissa suunnittelua johti arkkitehti Matti Nurmela (1946–2012). Kävely-yhteys Kasarmialueelle avattiin nostamalla luonnontieteiden talo I:n sekä fysiikan ja kemian talon välinen kulkuyhteys toiseen kerrokseen.

Seminaarin intensiivisin osio oli Viipurin kirjaston Suomen korjausyhdistyksen sihteeri Maija Kairamon esitys. Viipurin kirjastoa korjattiin vaiheittain, ensin suuri lasi-ikkuna, sitten katot ja kattoikkunat, portaikko, sisäänkäynnit ja lukusali. Viimeisenä vaiheittaisen korjauksen hankkeena kunnostettiin luentosali ja sen aaltoileva katto.

Vuonna 2010 hanke sai Venäjän liittovaltiolta rahoituksen, jonka turvin korjaukset saatiin vietyä maaliin. Rahoituksen avulla korjattiin lainaussalit ja lukusalit, perustukset ja kellari, lastenkirjasto, toimistotilat, aula ja julkisivut. Myös neuvostokaudella 1955–1962 tehdyn korjauksen eräitä ratkaisuja säilytettiin esimerkkeinä rakennuksen historiasta.

Bryggmanin arkkitehtuuria korjattaessa on pyrittävä säilyttämään yksityiskohdat
Bryggman-säätiön asiamies Mikko Laaksonen kertoi omassa esityksessään Erik Bryggmanin 1940–1950-luvun rakennuksien arkkitehtuurista. Esimerkkeinä olivat Åbo Akademin oppilaskunnan Kåren, Åbo Akademin Chemicum, Turunmaan sairaala, TYY:n ylioppilastalo sekä Tampereelle rakennettu Finlaysonin Amurinlinna ja Impilinna. Osa rakennuksista on jo korjattu ja toisten peruskorjaus on ajankohtaista. Laaksosen mukaan korjauksissa on keskeistä pyrkiä säilyttämään Bryggmanin arkkitehtuurin herkät yksityiskohdat.

Seminaarin päättäneessä Helena Hirviniemen esityksessä syvennyttiin Aarne Ervin Oulujoelle 1940-luvulta 1960-luvulle suunnittelemiin voimalaitoksiin ja niiden yhteyteen rakennettuihin asuinyhdyskuntiin. Voimalaitokset olivat kansallisen ponnistuksen monumentteja, joiden esikuvina Ervi käytti jopa konserttitalosuunnitelmiaan.

Laitosten vastapainona asuntoalueet olivat matalia ja pienimittakaavaisia. Ne toteutettiin standardoinnin periaattein, ja eri työntekijäryhmille rakennettiin hierarkian mukaan erilaiset asunnot. Voimalaitokset ja säilyneet osat asuntoalueita ovat nykyisin suojelukohteita. Asuntoalueet ovat siirtyneet yksityiseen omistukseen.
 

Hannu Aaltonen

Katso myös: www.bryggman.fi