Negatiiviset kokemukset arpeuttavat aivoja

11.06.2014

​Aivot muuttuvat elämän aikana paljon enemmän kuin aikaisemmin on luultu.

 

Lapsuuden aikaiset negatiiviset kokemukset ja aikuisenakin koettu stressi jättävät aivoihin "arpia". Toisaalta aivojen muovautuvuutta voidaan edistää sekä lääkkeillä että harjoittelemalla.
 
– Myös uusilla neuromodulaatiohoitomenetelmillä voidaan vaikuttaa aivojen muovautuvuuteen ja näin hoitaa hyvinkin erilaisia sairaustiloja, kuten esimerkiksi tinnitusta, kipua ja masennusta, professori Hasse Karlsson kertoo.

Musiikki kuntouttaa ja lisää aivojen muovautuvuutta

Aivohalvauksen kuntoutuksessa voidaan käyttää musiikkia, joka myös lisää aivojen muovautuvuutta.
 
– Pala palalta myös näiden plastisten muutosten perusmekanismeja aletaan tuntea paremmin. Keskushermoston muovautuvuutta lisäävät hoitomenetelmät voivat tulevaisuudessa osoittautua tärkeiksi hyvin monien erilaisten aivosairauksien hoidossa, Karlsson sanoo.
 
Karlsson toimii kansainvälisen Neuroplasticity in Medicine 2014 -kongressin järjestelytoimikunnan puheenjohtajana. Kongressi kokoaa Turkuun 11.–13.6.
alan kansainväliset huippututkijat. Kongressin järjestävät Paulon säätion tuella Turun yliopisto, Åbo Akademi ja Turku Brain and Mind Centre.
 
Tuomas Koivula
Kuva: Len Radin
Luotu 11.06.2014 | Muokattu 21.07.2021