Profea Oy lahjoitti 10 000 euroa Turun yliopistolle

07.04.2017

Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n omistama Profea Oy lahjoitti 6.4.2017 Turun yliopistolle 10 000 euroa. Lahjoitus kohdennetaan kauppatieteelliselle koulutusalalle.

​Turun kauppakorkeakoulun dekaani Markus Granlund iloitsee Profea Oy:n tekemästä lahjoituksesta.

‒ Olemme kiitollisia Profea Oy:n tekemästä lahjoituksesta. On hienoa, että opiskelijajärjestö lähtee yrityksensä kautta mukaan yhteiseen varainhankintaan ‒ kohdennetun lahjoituksen tuottoa tullaan käyttämään muun muassa opiskeluedellytysten kehittämiseen, Granlund sanoo.

Valtio on varautunut pääomittamaan suomalaisten yliopistojen ensi kesäkuun loppuun mennessä keräämää pääomaa jopa kolminkertaisella summalla. Pääomittamiseen varattu summa on yhteensä 150 miljoonaa euroa. Turun yliopiston varainhankinnassa kerätään lahjoituksia yksityishenkilöiltä sekä yrityksiltä ja yhteisöiltä. Lahjoitetuilla varoilla tuetaan yliopiston toimintaa ja tavoitteita. Yli 10 000 euron lahjoituksen voi kohdentaa tietylle Turun yliopiston koulutusalalle. www.utu.fi/lahjoita

TS

Luotu 07.04.2017 | Muokattu 07.04.2017