Professori Johanna Niemi on valittu Vuoden naiseksi

23.04.2018

Akatemiaprofessori Johanna Niemi on valittu Vuoden naiseksi. Suomen liike- ja virkanaisten liitto valitsi Vuoden naisen kevätkokouksessaan Kouvolassa 22.4.2018. Liitto on valinnut Vuoden naisen vuodesta 1955 lähtien.

Johanna Niemi valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1982, varatuomariksi hän auskultoi Rovaniemellä ja oikeustieteen tohtoriksi hän väitteli Helsingin yliopistossa 1995.

Vuonna 2014 Niemi sai Turun yliopiston prosessioikeuden professuurin. Samana vuonna Suomen Akatemia myönsi hänelle viisivuotisen Minna Canth -akatemiaprofessuurin.

Niemen tutkimushankkeen lähtökohtana ovat muutokset käsityksissä sukupuolesta ja sen merkityksestä. Erityisesti nuoret aikuiset toimivat ympäristössä, jossa elämänvalintoihin kohdistuu sukupuoleen sidonnaisia ja ristiriitaisia odotuksia. Hän tutkii miten muutos käsityksissä sukupuolesta näkyy oikeudessa ja sen tutkimuksessa ja miten sukupuoli on mukana perinteisesti miesvaltaisella rikostutkinnan alalla.

Niemi on onnistunut tuomaan sukupuolinäkökulman osaksi oikeustieteellistä tutkimusta ja pitänyt esillä mm Suomen sitoutumista Istanbulin sopimukseen. Suomelta puuttuu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen peräänkuuluttama systemaattinen ohjelma naisiin kohdistuvan väkivallan torjujana. Tätä teemaa Niemi haluaa pitää esillä Minna Canth professorina.

Tutkimusprofessuurissaan Niemi on muun muassa yhdessä Heini Kainulaisen ja Päivi Honkatukian kanssa toimittanut kirjan Sukupuolistunut väkivalta: Sosiaalinen ja oikeudellinen ongelma (2017).  Sukupuolen ja oikeuden tematiikkaa hän on käsitellyt aiemmin kirjassaan Rikosprosessi ja parisuhde-väkivalta.

Lue lisää:

Aurora 3/2016: Akatemiaprofessori puolustaa syrjittyjen oikeuksia

 

HK

Luotu 23.04.2018 | Muokattu 23.04.2018