Professori kertoi kuinka tulla kaapista ulos kommelluksitta

17.04.2015

Professori Michael LaSala on tutkinut vuosia reaktioita ja tuntemuksia, joita lasten homoseksuaalisuudestaan kertominen herättää perheiden sisällä. LaSala kävi luennoimassa Turun yliopiston koulutuspäivässä.

​LaSala on haastatellut tutkimustaan varten 65 perhettä, joissa on homoseksuaalinuori.

​Lasta ei professorin mukaan kannata rohkaista tulemaan kaapista ulos puhumalla suoraan homoseksuaalisuudesta. – Ennemmin voi puhua vaikka salaisuuksista yleisellä tasolla ja näyttää, että olet valmis kuuntelemaan. Väitteleminen ei johda mihinkään. Aina kun väittelet lapsesi kanssa, häviät vaikka voittaisitkin, LaSala korosti.

Hieman alle parikymppisenä homoseksuaalisuudestaan kertonut LaSala muistaa elävästi vanhempiensa reaktion. He toivoivat pojastaan mieluummin murhaajaa kuin homoseksuaalia. Parissa vuodessa vanhemmat kuitenkin hyväksyivät asian.

– Olen törmännyt tutkimuksessani tilanteisiin, joissa lapsi on herännyt sairaalasta itsemurhayrityksen jälkeen. Vanhemmat ovat olleet shokissa paitsi tapahtuneesta, myös siitä, että itsemurhayrityksen taustalla on ollut ainoastaan homoseksuaalisuus, LaSala kertoi.

Tyypillisimmin vanhemmilla kestää vuodesta kahteen lapsensa homoseksuaalisuuden prosessoimisessa. LaSala toivookin nuorilta tässä kärsivällisyyttä. Hän alleviivasi, että nuoret ovat itse ehtineet jo käsitellä asiaa, toisin kuin vanhemmat.


Turun yliopiston Tauno Nurmela -sali täyttyi LaSalan kuuntelijoista tiistaina 14.4.

– Nuoren tulisi miettiä, onko ulostulo hyvä ajatus sillä hetkellä. Yleensä lapset tuntevat vanhempansa hyvin ja todennäköisin reaktio on tiedossa. Tähän reaktioon on varauduttava, LaSala kartoitti.

Rutgersin yliopistossa Yhdysvalloissa työskentelevä professori rohkaisee esimerkiksi kirjoittamaan vanhemmilleen kirjeen, jossa asiasta kerrotaan. Tämän jälkeen on kuitenkin oltava valmis keskustelemaan.

Kaapista ulos tuleminen sosiaalisessa mediassa on kasvava trendi Yhdysvalloissa.
– Hyväksyn tämän toimintamallin sillä varauksella, että perheelle kerrotaan ennen päivityksiä. Muutoin vaarana on, että oma perhe kuulee asiasta viimeisenä, professori kommentoi.

Nuoret saattavat olla ahdistuneita ja masentuneita ennen kaapista ulostuloa, vanhemmat taas tämän jälkeen. LaSala kehottaa hakemaan apua, mikäli nämä tuntemukset vaikeuttavat nukkumista, syömistä tai työskentelyä. Professori kuitenkin korosti, että useimmiten koko perhe voi keskustelun jälkeen paremmin.

 

Teksti ja kuvat: Henri Kanervo

Luotu 17.04.2015 | Muokattu 17.04.2015