Pulitzer-voittajaa huolestuttaa printtikirjallisuuden tulevaisuus

31.10.2012

Kun kirjoitan hyvin, kirjoitan hitaasti, pohdiskeli kirjailija Richard Russo runsaslukuisalle yleisölle Tauno Nurmela –salissa.

​Russo päätyi kirjailijasta käsikirjoittajaksi sään avustuksella.

Nobody’s Fool -elokuvan kuvaukset eivät sujuneet runsaan lumisateen vuoksi ohjaajan toivomalla tavalla, joten alkuperäisteoksen kirjoittanut Russo kutsuttiin paikalle.

– Vahvuuteni kirjailijana on dialogi ja ihmisten tekemisen kuvailu. Käsikirjoittaessa olin mukavuusalueellani. Ajatuksista ja tiloista ei tarvinnut murehtia, muistelee Russo.

Käsikirjoittaminen on kuitenkin saanut Russon rakastamaan heikkouksiaan.

– Useiden kirjailijoiden romaanit lyhenevät käsikirjoituskokemuksen myötä. Minulle kävi päinvastoin. Tuntui kuin olisin ollut rakentaja, joka sai jälleen käyttää jokaista työkaluaan, naurahtaa hyväntuulinen Russo.

E-kirjat uhkaavat printtiä

Keskustelun siirtyessä kirjallisuuden tilaan, myöntää Russo olevansa huolissaan e-kirjojen vaikutuksesta.

– Kustantajat ovat peloissaan, Russo summaa.

Yhdysvalloissa erityisesti Apple ja Amazon ovat kahmineet ison osan markkinoista itselleen.

– Jos e-kirjojen hinnat yhä jatkavat laskuaan, ovat perinteiset kirjat vaarassa. Genre-kirjoista jopa 75% myydään virtuaalisesti, Russo avaa muuttuvaa kirjallisuuskenttää.

Verkkokauppa Amazon myy uusia e-kirjoja tappiolla, pyrkien tuhoamaan perinteiset kirjakaupat. Tulos tehdään varttuneemmilla teoksilla.

– Jos kirjastot siirtyvät e-kirjoihin ja voit jatkossa lainata minkä tahansa opuksen nappia painamalla, niin kuka haluaa enää ostaa minkäänlaisia kirjoja, kysyy Russo

Russo ei kuitenkaan kokonaan tyrmää uutta teknologiaa

– Omistan itsekin lukulaitteen, Russo paljastaa.

Kontaktit toivat Russon yliopistolle

Richard Russon otti Turussa vastaan yliopiston North American Studies –ohjelma.

Ohjelman koordinaattorin Janne Korkan mukaan Russon 26.9. pitämä luento kertoo Turun yliopiston vahvasta verkostoitumisesta

– Russon kaltaisia nimiä olisi yksin vaikea saada luennoimaan, mutta meillä on iso Pohjois-Amerikan -ohjelma, jolla on hyvät suhteet niin Yhdysvaltojen suurlähetystöön kuin Fulbright Centeriin, Korkka selvittää.

Jouko Luhtala

Luotu 31.10.2012 | Muokattu 26.11.2012