Puun käyttöä Koillis-Euroopassa 1100–1600 selvittävä Muutoksen veistäjät -hanke käynnistyy Raision kirkossa 5.6.2019

20.05.2019

Suomen Akatemian rahoittama hanke "Muutoksen veistäjät. Puun käyttö Koillis-Euroopassa 11001600" käynnistyy keskiviikkona 5.6.2019 Raision keskiaikaisessa kirkossa. Poikkitieteellisessä hankkeessa tarkastellaan puun asemaa keskiajan ja uuden ajan alun kristillisyydessä uusin silmin. Käynnistystilaisuudessa esitellään Raision kirkon 1300-luvun puisen krusifiksin tutkimustyötä.

Arkeologian professori Visa Immonen (Turun yliopisto) työryhmineen tutkii nelivuotisessa hankkeessa puunkäyttöä ja sen muutoksia keskiajalla. 

– Koillis-Eurooppa on erityisen kiinnostava alue puunkäytön tutkimuksen kannalta: puuta oli paljon saatavilla niin havu- kuin lehtimetsistä. Tutkimme hankkeessa kolmenlaisia puuaineistoja: arkeologisissa kaivauksissa talletettuja puuesineitä, soiden säilyttämiä muinaisia puuesineitä sekä alueen kirkoissa säilyneitä keskiaikaisia puuveistoksia, Immonen kertoo. 

Puuta analysoimalla tutkijat tarkastelevat materiaalien ja puuesineiden reittejä metsän raaka-aineesta kotitalouksien ja markkinoiden tuotteeksi ja puupölkystä kirkolliseksi veistokseksi. 

– Pohdimme, kuinka nämä puun liikkeet kytkeytyivät keskiaikaiseen arkeen ja elämäntapoihin sekä ihmisten, eläinten ja ympäristön sekä yliluonnollisen välisiin suhteisiin, Immonen kertoo.

Hankkeen käynnistilaisudessa esiteltävä Raision kirkon 1300-luvulle ajoitettu, Liedon mestarin työksi arveltu krusifiksi on osa Katri Vuolan taidehistorian alaan kuuluvaa väitöstutkimusta. Siinä selvitetään Turun hiippakunnan kirkkoihin vuosina 1250–1400 tilattujen veistosten alkuperää sekä merkitystä katolisen kirkon hartaus- ja jumalanpalveluselämässä. Vuolan tutkimusta rahoittaa Koneen Säätiö.

Immosen lisäksi vuosina 2018–2022 toteutettavassa Muutoksen veistäjät -hankkeessa työskentelevät arkeologi Janne Harjula ja arkeobotanisti Mia Lempiäinen-Avci (Turun yliopisto), historioitsija Ilkka Leskelä sekä taidehistorioitsijat Elina Räsänen ja Katri Vuola (Helsingin yliopisto).

Muutoksen veistäjät -hankkeen käynnistystilaisuus
Aika: 5.6.2019 klo 14.00
Paikka: Raision kirkko (Kirkkotie 2)

Kirkkoherra Sari Lehti: Seurakunnan puheenvuoro
Arkeologi, FT, Visa Immonen: Muutoksen veistäjät -hankkeen esittely
Taidehistorioitsija, FM, Katri Vuola: Raision kirkon krusifiksi tutkimuskohteena
Historioitsija, FM, Ilkka Leskelä: Puulla käyty kauppa keskiajalla
Arkeologi, FT, Janne Harjula: Millaisia puuesineitä keskiajan Turussa käytettiin?

Esitykset jatkuvat kahvitilaisuudessa seurakuntatalolla (Kirkkoherrankuja 2) klo 15.00 alkaen:

Arkeobotanisti, FT, Mia Lempiäinen-Avci ja taidehistorioitsija, FT, Elina Räsänen kertovat tutkimuksestaan Muutoksen veistäjät -hankkeessa.

Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki aiheesta kiinnostuneet. Vapaa pääsy.

> Muutoksen veistäjät -hankkeen verkkosivusto

> Muutoksen veistäjät Facebookissa

Luotu 20.05.2019 | Muokattu 20.05.2019